Jari Porttila
Norjalaiset kieroilevat taas: ”Rata todettiin alimittaiseksi jo vuosi sitten”

Yhdistetyn FIS:n lajijohtaja näyttää pelaavan selkeästi oman maansa urheilijoiden pussiin Oberstdorfin MM-kisoissa. Lasse Ottesenille on huomautettu Suomen ja Italian toimesta, että virallinen kisalatu on alimittainen, mutta Ottesen ei ole lotkauttanut korviaan asialle.
-Nyt hiihdetään sitä rataa, joka todettiin jo vuosi sitten alimittaiseksi, Suomen yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen kertoo maximusportille.
-Teimme silloin virallisten harjoitusten jälkeen asiasta huomautuksen FIS:lle, he myönsivät virheen ja rata muutettiin oikean mittaiseksi.
-Nyt Ottesen ilmoitti meille ja Italialle, että FIS timing on mitannut radan ja se on heidän mukaansa oikean mittainen. Ihmeellistä toimintaa, Kukkonen puhisee maximusportille.
Suomalaiset ovat mitanneet radan kahdella eri gps-laitteella ja kumpikin näytti radan mitaksi 2,2 kilometriä, kun sen pitäisi olla 2,5 kilometriä. Yhdistetyssä hiihtomatkan pitäisi olla 10 kilometriä, suomalaisten mittauksen mukaan se on kuitenkin vain 8,8 kilometriä.
Jokainen voi päätellä kuinka paljon etua hitaasti hiihtäville norjalaisille on siitä, että ladulla hiihdetään 1,2 kilometriä vähemmän kuin mitä pitäisi. Jos tuo 1,2 kilometrin vähennys muutetaan ajaksi, niin se on liki 2,30 minuuttia Ilkka Herolan hiihtoaikaan verrattuna.
Herola voitti normaalimäen kisassa kilometrillä Norjan Jarl Magnus Riiberiä noin kuusi sekuntia kilometrillä.
-Kyse on pienistä marginaaleista, mäessä se tarkoittaa tuollaista paria metriä. Täällä sekin voi olla ratkaisevaa ja kun yhdistetyn ohjelmassa on yksi hyppy mäestä ja 10 kilometriä hiihtoa, niin mielestäni sen myös pitäisi olla niin, Kukkonen muistuttaa.
Suomi ei aio jättää asiaa tähän. Kukkosen vaatimus on saanut myös muut kuin Italian heräämään ja maanantaina, kisojen välipäivänä Suomi järjestää nyt hiihdettävän ladun uudelleen mittauksen.
-Maastohiihdon puolella Suomella on erittäin tarkka gps, jolla mitataan paitsi latujen pituutta, myös muita arvoja. Kierrämme ladun huomenna sen kanssa ja osoitamme FIS:lle, että he ovat väärässä, Kukkonen painottaa maximusportin haastattelussa sunnuntai-iltana.
-Latu muutettiin viime vuonna huomautusten jälkeen oikean mittaiseksi ja se on erittäin helposti muutettavissa myös tänä vuonna oikean mittaiseksi.
FIS:n toiminta etenkin yhdistetyn puolella on herättänyt närää myös muualla kuin Suomessa. FIS:n lajijohtajan, norjalaisen Lasse Ottesenin toimintaa ei koeta tasapuoliseksi, vaan muidenkin kuin suomalaisten mielestä hän valvoo lajia liikaa norjalaisten etujen mukaisesti.
Jari Porttila