top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

”Noudatamme liiton ohjeita”


Tämän vuoden kovimmaksi yllättäjäksi povatun Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtaja Jussi Haapakoski on tutustunut perjantaina valtaisan keskustelun aiheuttaneeseen Janne Mäkelän arvioon koronatilanteesta pelaajien näkökulmasta. Mäkelä nosti esiin maximusportin haastattelussa tiettyjä, pelaajalähtöisiä näkökantoja.


-Asiassa on monta puolta ja uskon, että pesäpalloliitossa pohditaan niitä kaikkia, ennen kuin he tuovat julki omat päätökset ensi viikolla. Me noudatamme maan hallituksen ja pesäpalloliiton ohjeistuksia kaikessa tekemisessä, Haapakoski sanoo.


Eli jos liitto päättää aloittaa miesten superin heinäkuun alussa, niin Pattijoki on täysillä mukana.


-Toimimme niin kuin liitossa päätetään.


Haapakoskella on käsissään nyt joukkue, joka voi hyvinkin murtaa neljän suuren valtikan. Pattijoki sai riveihinsä Jussin veljen, Sami Haapakosken ja todella nopean etenijän Severi Piispasen.


-Kieltämättä meillä on nyt kasassa joukkue, jolla on realistiset edellytykset mitalipeleihin.


-Piispanen toi meille nopeutta kärkeen ja nyt pystymme peluuttamaan Samia ja Topi Kososta isossa roolissa mailanvarressa, Haapakoski myhäilee.


Sami Haapakoski toimi Vimpeissä paitsi takuu varmana vaihtajana, myös tarpeen tullen etenijänä. Nyt hänelle ollaan istuttamassa kotiuttajan viittaa yhdessä maan huippulukkareihin kuuluvan Kososen kanssa. Siinä on kaksikko, joka tulee tekemään tuhojaan sarjan käynnistyessä.


-Voimme peluuttaa Samia ja Topia niin, ettei heidän tarvitse lähteä juoksemaan niitä pinnoja, vaan lyömään niitä.


Jussi Haapakoski toimi ennen Pattijoen pelinjohtajan pestiä Vimpelissä kakkospelinjohtajana kultaisina vuosina. Ero sen ja nykyisen tehtävän välillä on melkoinen.


-Viime syksynä kuljin illat olohuoneessa viuhka kädessä ja hain sitä itselleni oikeata tapaa näyttää merkkiä.


Pelinjohtaja onkin kuin orkesterinjohtaja kentällä, hänen merkistään toimivat niin kentälle päässeet etenijät kuin lyöjätkin. Ja kaikkien olisi toimittava samalla tavalla, samasta merkistä.


-Ensin pelinjohtajan pitää sisäistää itse oma merkkinsä, sen pitää tulla selkäytimestä, sillä peli on niin nopeatempoista. Jos pelinjohtaja jää arpomaan merkin kanssa, niin silloin koko homma menee sekaisin.


Sitten olisi vielä saatava etenijä esimerkiksi kakkospesällä ja lyöjä toimimaan saman merkin tarkoittamalla tavalla.


-Yksinkertaisuus on valttia, mitä monimutkaisempi merkki on, niin sitä todennäköisemmin tulee ongelmia.


Merkissä on valtavasti liikkuvia osia. Laikassa on erivärisiä osia yleensä 6-8. Niistä joku väri, esimerkiksi punainen saattaa olla merkin kannalta olennainen, samoin se, missä kohtaa laikkaa väri sijaitsee. Lisäksi määräävää saattaa olla se, onko laikkakäsi ylhäällä vai alhaalla, vasemmassa vain oikeassa kädessä. Oma arvonsa saattaa olla vapaassa kädessä, onko se alhaalla vai ylhäällä, onko se nyrkissä vai auki. Ja tässä on vain muutama variaatio, jotka pitäisi muistaa.


-Joskus käy niin, että vastustaja pääsee pelin aikana selville merkistä. Jos niin käy, niin sitten pitää ottaa varamerkki käyttöön lennosta, Haapakoski naurahtaa.


Pelinjohtajan pitää siis hallita paitsi kokonaisnäkemys, niin myös puuttua yksityiskohtiin. Peliä ei kuitenkaan voi pelata etukäteen paperilla.


-Ensimmäinen vuoropari suunnitellaan yleensä tarkasti, mutta sen jälkeen peli vie ja mukaudutaan siihen.


Haapakoskella on apunaan apuvalmentajia, osa toimii kenttätasolla, osa katsomossa.


-Katsomosta näkee kokonaisuuden paremmin kuin kentän tasolta. Katsomovalmentaja lähettävät yleensä kentän tasolla toimivalle apuvalmentajalle vinkkejä, jopa videoita siitä miten vastustaja pelaa tietyissä tilanteissa ja pyrimme hyödyntämään näitä tietoja heti seuraavassa vuoroparissa.


Pesäpalloa ei suotta ole kutsuttu suomalaiseksi shakiksi, jossa pelinjohtaja liikuttelee 12 pelaajaa. Taktiset kuviot näyttelevät lopputuloksen kannalta merkittävää roolia, mutta lopulta kaikki on kuitenkin kiinni yksilön onnistumisesta.


Jari Porttila


Kuvat: Kari Kanasaari

1,327 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page