• Jari Porttila

Olli OJ Jokinen ”Ehkä mua ei kohdeltu oikeudenmukaisesti…”


Peräti kymmentä eri NHL seuraa uransa aikana edustanut Olli Jokinen joutui keväällä kovan ryöpytyksen kohteeksi, kun hän ilmoitti palaavansa Suomeen Mikkelin Jukurien valmentajaksi. Jokinen tyrmättiin valmentajana, jolla ei ole kokemusta.


Vielä syksylläkin sama tahti jatkui. Vaikka Jukurit ei ollut pelannut vielä ainuttakaan Liigan ottelua, oltiin OJ valmis haukkumaan liigan heikoimmaksi valmentajaksi ja Jukurit sen myötä Liigan heittopussiksi.


Kahden liigapelin jälkeen Jokinen on ainoa Liigavalmentaja, joka ei ole hävinnyt uransa aikana vielä ensimmäistäkään peliä.


-No eihän niitä ole takana kuin kaksi. Mutta siinä mielessä ne olivat tärkeitä pelejä, että vastassa oli toinen savolaisjoukkue KalPa. Saimme lentävän startin kauteen kun voitimme kummatkin ottelut, Jokinen naurahtaa Maximusportin haastattelussa.


Mutta mennään vielä aikaan ennen liigan alkua. Miten Jokinen koki se, että hänet dumattiin epäonnistujaksi jo ennen kuin oli ehtinyt antamaan yhtään näyttöä. Kokiko hän kohtelunsa oikeudenmukaiseksi?


-No ehkä ei kohdeltu siinä mielessä oikeudenmukaisesti, että ne ihmiset jotka siellä on käynyt, esimerkiksi Jokerit, Lukko ja monet muut organisaatiot, niin heillä oli selkeä käsitys siitä mitä me siellä teimme.


-Käsitys, että siellä vedettäisiin jotain leiriä tuulipuvut päällä, olivat täysin vääriä, Jokinen painottaa.


Jokisen kiekkoakatemia on rakennettu pieteetillä. Floridan akatemiaan tulleet pelaajat menivät sinne lomalle. Akatemia oli ja on paikka, jota voisi verrata vaikka Kuortaneeseen. Sinne mennään harjoittelemaan huippuvalmentajien silmien alle ja opiskellaan samaan aikaan.


-Meille oli tärkeää viedä nuoria eteenpäin kokonaisvaltaisesti, ei pelkästään urheillen, vaan myös opiskelun kautta, Jokinen muistuttaa.


-Nyt meille rakentuu Boca Rattoniin uusi jäähalli ja toiminta jatkuu vuoden kuluttua siellä.


Mutta mennään takaisin Mikkeliin ja Jukureihin. Kun Jokinen tuli kesän korvilla kaupunkiin, kävi hän heti kaikkien tahojen kanssa läpi valmennusfilosofiansa ja sen, mihin joukkue sitoutuu hänen valmennuskaudella.


-Me viemme valmennusta eteenpäin pelaajalähtöisesti. Meille jokainen pelaaja on yksilö, Jokinen painottaa Maximusportin haastattelussa.


-Me emme valmenna pelaajia Suomen sarjan huipulle, vaan maailman huipulle. Haluamme, että pelaajamme pääsevät pelaamaan maailman suurimpiin sarjoihin.


Käytännössä tämä tietenkin merkitsee sitä, että kun Jokisen joukkue on täynnä pelaajia, joita NHL ja KHL-seurat havittelevat, taistelee Jukurit Suomen mestaruudesta.


-Kun yksilöt kehittyvät, kehittyy myös koko joukkue. Me panostamme yksilöiden kehittymiseen, Jokinen painottaa.


Jukurit onkin nyt joukkue, jonne tullaan kehittymään, mutta myös menestymään.


-Jukurit ei ole koskaan ollut mukana play offseissa. Meidän selkeä tavoite on mennä sinne, Jokinen paaluttaa.


Jokisen koko haastattelun voit kuunnella Jari Porttilan uudelta Podcastilta Kisakatsomo : https://open.spotify.com/episode/5PEwjL7hu1mFirfYSKnFed


274 views0 comments

Recent Posts

See All