top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Olympiapomo vahvistaa ”Tokioon lähtee kolme keihäsmiestä”


Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki vahvistaa Maximusportin haastattelussa, että Tokion olympialaisiin valittava kolmas keihäänheittäjä on se, kumpi kaksikosta Antti Ruuskanen-Oliver Helander on parempi 14. heinäkuut käytävässä Joensuun karsintakisassa.


-Periaatteessa, jos siis kisa on ns. normaali ja kumpikin pystyy heittämään normaalisti, kisapaikan saa paremmin kisassa heittänyt urheilija.


-Tässä on tietenkin vielä lukuisia variaatioita, joten parempi etten lähde tämän enempää ennustelemaan, Lehtimäki naurahtaa.


Ruuskanen heitti Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla ja jäi kisan kolmoseksi vajaalla 79 metrin heitolla. Oliver Helander on kilpaillut viimeksi Orimattilassa, mutta hän jätti kilpailun kesken akillesjännevamman vuoksi.


-Helander on viestittänyt, että hän haluaa tulla Joensuuhun heittämään. Siellä sitten näemme mikä on hänen tilanteensa, Lehtimäki kertoo.


Julkisuudessa on myös pohdittu, että kannattaako olympialaisiin lähettää keihäänheittäjää, joka tuskailee jopa 80 metrin rajan kanssa. Lehtimäki linjaa asian selkeästi Maximusportin haastattelussa.


-On täysin selvää, että Tokioon lähtee kolme keihäänheittäjää. Jos Tokion karsinnassa heittää 79 metriä, niin silloin on varmasti 16 parhaan joukossa, se on kova saavutus sekin, Lehtimäki muistuttaa.


Suomalaisilla onkin hämärtynyt se, kuinka kovia urheilijoita kaikki olympiarajan tai kelpoisuuden saavuttaneet urheilijat ovat. Koko maa sekosi ja ansaitusti, Huuhkajien EM-kisapaikasta, joka merkitsi siis sitä, että Suomi selviytyi 24 parhaan maan joukkoon EM-kisoissa.


Nyt kommentaattorit olisivat jo etukäteen jättämässä Suomeen olympialaisissa 20 parhaan joukkoon varmasti selviäviä urheilijoita! Tässä on selkeä ristiriita lajien ja arvostuksen kohdalla.


-On selvä, että yleisurheilussa ei maailmantilaston sijalla 50 voi nousta mitaleille, mutta esimerkiksi golfissa ja ammunnassa voi. Sen vuoksi valitsemme kaikki ne urheilijat, jotka ovat saavuttaneet kansainvälisten lajiliittojen välillä erittäinkin tiukan olympiakriteerit. Lehtimäki painottaa.


Suomesta löytyi reilut 50 olympiakriteerit täyttävää urheilijaa. Osa heistä kuitenkin joutui jäämään kisoista pois loukkaantumisten vuoksi ja tennispelaaja Emil Ruusuvuori päätti keskittyä ammattilaiskiertueelle. Tennis on juurikin laji, jossa maailmanlistan sijalta 70 ei nousta olympialaisissa kovinkaan korkealle.


Suomen kisajoukkue matkustaa Tokioon Etelä-Japanissa sijaitsevan Sagan valmennuskeskuksen kautta.


-Varasimme Sagan jo vuosia sitten, meidän lisäksi sinne tulee urheilijoita Uudesta-Seelannista, Lehtimäki paljastaa.


-Uimarit menevät sen sijaan Fukuokaan, koska siellä on heille sopiva alla käytössä. Kävelijät puolestaan menevät suoraan Sapporoon, jossa jaetaan kävelyn mitalit.


Jari Porttila



500 views0 comments

Recent Posts

See All

Comentarios


bottom of page