top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Oloksella rikottiin avoimesti FIS:n uusia fluorisääntöjä


Oloksen tykkilumen kisojen viimeisen päivän puheenaiheeksi nousi FIS:n käyttöön ottama fluorikielto.


FIS:n sääntöjen mukaan sen alaisissa FIS-kisoissa ja tietenkin maailmancupin kisoissa ei saa käyttää fluoripitoisia voiteita.


Sääntöjen mukaan niitä ei olisi saanut käyttää Oloksen kisoissa, mutta järjestäjät ilmoittivat jo etukäteen, ettei Oloksella järjestetä testausta.


Oli siis hiihtäjistä itsestään kiinni, millaisia voiteita sukseen laitettiin.


Suomen maajoukkuehiihtäjät noudattivat sääntöjä ja hiihtivät ilman fluorivoiteita. Sääntöjä noudatettiin, vaikka sitä ei valvottu.


Saksan ja Norjan maajoukkueessa annettiin näyttöjä Rukan maailmancupia varten. Urheilijoille kyse on niin suuresta ja tärkeästä asiasta, että houkutus fluorivoiteiden käyttöön oli kuulemma liian suuri, ainakin saksalaisten kohdalla.


Osa hiihtäjistä rikkoi siis harkitusti sääntöjä, mutta rangaistusta ei ole tulossa. Sen he tiesivät jo etukäteen.


Se, että osa hiihtäjistä käytti fluoripohjaisia voiteita Oloksella, oli epäreilua muita kilpailijoita kohtaan. Fluoria jäi suksen pohjista ladulle ja ympäristöön, juuri sitä vartenhan kielto on asetettu. Kun fluoria jäi ladulle, tarttui sitä myös niiden hiihtäjien suksien pohjaan, siis heidän jotka eivät fluorivoiteita käyttäneet.


Tämä saattaa kostautua Rukalla vääränä positiivisena tuloksena. Tiedän, että maajoukkueurheilijoilla on ollut ”talkoita” ennen kauden alkua, jossa suksia on desinfioitu urakalla, jopa sukulaisia on pyydetty apuun. Nyt tuo kova työ valui ainakin tiettyjen suksiparien osalta hukkaan, vaikka et itse olisi käyttänytkään fluorivoiteita.


Koko fluorikielto on ollut melkoista ympäristönormien valkopesua FIS:n puolelta. Voiteista kun ei pääse myrkkyjä ympäristöön sellaisia määriä, että sen estämiseen olisi tarkoituksenmukaista uhrata miljoonia euroja.


Joku on jopa epäillyt, että koko shown taustalta löytyisi voidefirmoja.


Sunnuntain tuloksia on myös katsottava koko tätä taustaa vasten. Ehkä se, että Riitta-Liisa Roponen oli kisan paras suomalainen ja 15 sekuntia nopeampi kuin Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen, selittynee juuri voidepurkilla. Hyvin Roponen hiihti, mutta ei hän nyt ihan hupipohjalta maan ykkösnaisia voita.


Asiantuntijoiden mukaan fluoripohjaiset voiteet avittavat hiihtäjää 10 kilometrin matkalla noin minuutilla. Tai kuten Harri Kirvesniemi asian ilmaisia, kyse on 100 metrin kisasta, jossa toinen juoksee piikkareilla ja toinen kumisaappailla.


Fluorishow saattoi olla myös syynä siihen, ettei Iivo Niskanen hiihtänyt sunnuntaina. Ehkä hän ei halunnut pilata ”puhtaita” suksiaan kisassa, jossa osa käytti kiellettyä fluorivoidetta.


Sunnuntain kisan tulosten perusteella ei siis voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä vaikkapa Rukan maailmancupin avausta ajatellen.


Vasta kun kaikki noudattavat sääntöjä, olivat ne sitten kuinka typeriä tahansa, voidaan päätellä kuka on kuka ja missä suomalaiset menevät.


Jari Porttila

910 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page