top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Pesiksen siirtomarkkinat kuumenivat- Vainionpää seuraava kuuma nimi


Maximusportin kerrottua Perttu Ruuskan siirrosta ensi kaudeksi Manse PP:n riveihin, ovat siirtomarkkinat kuumenneet hetkessä. Mansen tiedetään havitelleen toistakin Vimpelin huippupelaajaa, tarjoamalla tälle sopimusta kaudelle 2023, siis alkavaksi kahden vuoden päästä.


Samaan aikaan Vimpelin Vedon toimistolla ja kaikissa muissakin superin seuroissa on herätty siihen tosiasiaan, että tulevia joukkueita on ryhdyttävä kokoamaan nyt- eikä vasta syksyllä.


Yksi kuumimpia nimiä on tällä hetkellä lyöjätilaston kärjessä oleva Seinäjoen Jukka-Pekka Vainionpää. Maximusportin tietojen mukaan ainakin Vimpeli on kiinnostunut saamaan pohjalaisen mörssärin riveihinsä paikkaamaan Perttu Ruuskan jättämää aukkoa kotiutuspuolella.


Vainionpää ei ole kuka tahansa pesäpalloilija, sillä hän on voittanut superpesiksen lyöjäkuninkuuden peräti neljä kertaa, viimeksi kesällä 2019. 31-vuotiaalla Vainionpäällä on yksi pronssi, joten Vimpelissä hän voisi täyttää sen puuttuvan unelman, taistella SM-kullasta.


Seinäjoen vieraillessa maanantaina Vimpelissä lyöjätilastoa johtava Vainionpää löi Jymy-Jussien kaikki kolme juoksua. Hän on paukuttanut tällä kaudella jo 36 juoksua. Lyöjätilaston kakkosena onkin sitten Vimpelin Matias Rinta-aho, joka on kotiuttanut 31 kertaa. Vimpelin lyöjäjokeri Janne Mäkelä on neljäntenä 29 juoksullaan.


Moni on kummastellut sitä, miksi seurat ovat hankinnoissaan näin aikaisin liikkeellä ja miksi tietoja hankinnoista päästetään julkisuuteen ennen syksyä.


Syy on selkeä, kun esimerkiksi Manse pystyi naaraamaan verkkoihinsa Perttu Ruuskan, nostaa se seuran luontaista vetovoimaa. Seuraa kohtaan tunnetaan imua, kun tiedetään sen taistelevan pelaajiston puolesta SM-kullasta.


Myös sponsorimarkkinoilla on helpompi toimia, kun tukijoille voidaan esitellä todella kovaa ja nimivahvaa joukkuetta. Eikä vähäistä ole sekään, että esimerkiksi Ruuskan avulla saadaan liikkeelle kausikorttimyyntiä ja fanituotteita.


Kuvaavaa tilanteelle on se, että virallisesti seurat eivät vahvista hankintoja, mutta tiedot kuitenkin vuotavat julkisuuteen.


Aiemmin viikolla elmotv kertoi sivuillaan https://elmotv.com/ että Kouvola on hankkimassa Hyvinkään Tahkosta riveihinsä Teemu Nikkasen ja Patrik Vartaman.


Jari Porttila

1,196 views1 comment

Recent Posts

See All
bottom of page