top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Pitkämäki valittiin keihään lajivalmentajaksi


Keihäänheiton lajivalmentajaksi valittu Tero Pitkämäki uskoo, että hyppy menestyneen, tinkimättömästi harjoitelleen huippu-urheilijan nahkoista valmentajaksi ei ole niin suoraviivaista, miltä se kuulostaa.


– Muutos tuntuu pieneltä, mutta se on kuitenkin aika iso. Valmentaminen on erilaista kuin huippu-urheilu. Siinä on otettava asioita laajemmin huomioon. Jokainen urheilija on yksilö. Kaikki ei sovi kaikille. Sellaista mietintää joutuu harrastamaan tosi paljon, Pitkämäki sanoo.


– Huippu-urheilijana minulle oli selvää, mikä on tavoite ja mitä tehdään. Valmentajana sen joutuu jokaisen kohdallaan miettimään erikseen. Haluan myös oppia ja kehittää itseäni koko ajan niin, että käytössä olisi vielä laajempi tietopankki harjoittaa urheilijoita kuin nyt.


Suomen Urheiluliiton (SUL) keihäänheiton toisena lajivalmentajana jatkaa Petteri Piironen. Hänellä on vastuu lajin kokonaisuudesta ja huippukeihäänheitoista. Pitkämäen vastuulla ovat Kuortaneen urheilulukion heittäjät ja nuorten maajoukkue. Pitkämäki osallistuu myös aikuisten leiritoimintaan.


– Kuortaneella työ painottuu urheilulukion heittäjiin. Mutta kun Petteri on välillä leireillä, vedän hänen omien urheilijoidensa harjoituksia. Tämä on joustavaa yhteistyötä, mutta tuollainen yleisrajaus on, että minä olen enemmän nuorten kanssa ja aikuiset ovat Petterin vastuulla, Pitkämäki sanoo.


Pitkämäkeä tullaan näkemään myös seurakäynneillä innostamassa ja ohjaamassa nuorten keihäänheittäjien ohjaajia ja valmentajia.


– Aion tehdä seurakäyntejä ja käyn seuraamassa liiton tukiurheilijoiden harjoittelua heidän omissa harjoituspaikoissaan mahdollisuuksien mukaan, Pitkämäki sanoo.


– Näen Terolla ison roolin kertomassa varsinkin nuorten EM-tason urheilijoille ja heidän valmentajilleen, mitä huipulle pääsy vaatii. Ei ole parempaa ihmistä kertomaan heille, mikä se vaatimustaso on, Piironen komppaa.


Työnsä ohella Pitkämäki suorittaa Kuortaneella valmentajan ammattitutkintoa.

Keihäänheitto laji, jossa Suomen Urheiluliiton (SUL) uusi valmennusjärjestelmä ulottaa yhteistyön käden huippuseurojen suuntaan.


Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Harri Leivonen, Joensuun Katajan Olavi Parjanen ja Turun Urheiluliiton Tuomas Laaksonen ovat huippuseuravalmentajia, joiden palkkauksessa SUL on pienellä panoksella mukana.


– Huippuseuravalmentajilla lajin valtakunnalliseen valmennukseen halutaan luoda SUL:n toimijoiden avuksi leveämpiä harteita, sanoo SUL:n valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finni.


Petteri Piirosen mukaan Parjasella, Leivosella ja Laaksosella on iso rooli ottaa keihäänheittovalmennuksen koordinaatiovastuuta paikallisesti ja alueellisesti.


– Seuroihin pitää saada ohjausta keihäänheiton valmennukseen. Ajatuksena on, että minä ja Pitkämäki yhdessä huippuseuravalmentajien kanssa suunnitellaan, miten alueellisesti jalkaudutaan seuroihin ja rakennetaan ihan A-B-C-malleja, kuinka keihäänheittoa pitäisi lapsille ohjata, Piironen sanoo

87 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page