top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Pitkämäki liittyy Huntingtonin valmennusryhmään


Seitsenottelijat Maria Huntington ja Miia Sillman jatkavat uraansa kokeneen turkulaisen moniotteluvalmentaja Mika Vakkurin valmennuksessa. Vakkurin ohella kaksikon harjoittelua tukee nimekäs valmennustiimi, joukossa on myös Tero Pitkämäki.


– Minun valmennusfilosofiani on koko ajan ollut, ettei yksi valmentaja pysty viemään moniottelijaa eteenpäin. Yksittäisiä lajeja, joita pitää kehittää, on niin monta, Vakkuri sanoo.


Yksittäisten lajien erikoisosaamista tiimiin tuovat valmentajat Tero Pitkämäki keihäänheitossa, Mika Lönnblad kuulantyönnössä ja Jouko Kilpi korkeushypyssä.


Voimaharjoittelun ja testauksen asiantuntijoina mukana ovat Jenni Puputti ja Marko Haverinen ja lihashuollon eksperttinä hieroja Pentti Niemi.


– Mika on päävalmentaja. Hän vastaa kaikesta ja suunnittelee kaiken. Ajatuksena on, että voimme Miian kanssa keskittyä vain urheilemiseen, Huntington sanoo.


Vakkuri, 58, työskentelee Olympiakomiteassa paraurheilun lajiryhmävastaavana. Hän valmentaa myös Kalevan kisojen hopeamitalisteja kymmenottelija Tarmo Savolaa ja seitsenottelija Amanda Liljendalia.


Huntingtonille valmentajan vaihdos ei ollut helppo päätös. Se päätti 10 vuoden yhteistyön valmentaja Matti Liimataisen kanssa.


– Olen äärimmäisen kiitollinen Matille. Hän on valmentanut minut tälle tasolle ja opettanut hirveästi urheilusta ja asioista sen ulkopuolella, Huntington sanoo.


Huntington kiittelee sitäkin, että hän voi pyytää apua Liimataiselta myös jatkossa.


– Keskusteltiin asiat läpi, ja vaikka aloite tuli minulta, Mattikin piti lopulta päätöstä hyvänä. Voidaan jatkossakin istua Pirkkahallissa samalla sohvalla, ja voin tarvittaessa pyytää Matilta apua, Huntington sanoo.


Valmentajan vaihdoksella Huntington hakea uusia ärsykkeitä. Päätöksen Vakkurille siirtymisestä Huntington ja Sillman tekivät yhdessä.


– Koin, että oli aika hakea uusia ärsykkeitä. Seitsenottelupisteissä ei ole tullut kehitystä kahteen vuoteen, Huntington perustelee vaihdosta.


– Mika oli alusta pitäen ykkösvaihtoehto. Kun puhuin hänen kanssaan valmennusfilosofiasta, miten minua pitäisi kehittää, suunnitelmallisuudesta ja harjoittelun seurannasta, ei tarvinnut montaa kertaa keskustella, kun halusin hänen valmennukseensa.


Sillmanille Vakkuri on tuttu vuosien 2018-2020 yhteistyöstä.


– Tämä vuosi Matin valmennuksessa oli minulle tärkeä oppireissu. Kun kesällä pidettiin palaveria valmentajan vaihdosta, en suostunut edes harkitsemaan Mikan ohella muita vaihtoehtoja, Sillman sanoo.


Huntington ja Sillman harjoittelevat jatkossakin yhdessä ja pääasiassa Tampereella.


– Aika ajoin käydään Turussa ja Kuortaneella. Vakkuri käy Turusta käsin Tampereella, ei kuitenkaan kaikissa harjoituksissa, Huntington kertoo.


Ensi kauden kuntoaan ottelijat tähtäävät Münchenin EM-kisoihin ja Eugenen MM-kisoihin.


– Heittolajit ja juokseminen, erityisesti 800 ja 200 metriä ovat harjoituskauden kehityskohteita. 200 metriä pitäisi saada kehittymään juoksun rentouttamisen kautta, ettei se olisi niin kovaa puristamista kuin nyt, Huntington sanoo.


Juoksut ovat kehitystyön kohteena myös Sillmanilla.


– Kaikkia juoksulajeja pitää saada parannettua. Kenttälajeista pääpaino on kuulantyönnön kehittämisessä ja korkeus pitäisi saada takaisin sille hyvälle varmalle tasolle, jolla se oli, Sillman sanoo.


405 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page