Porttila muistelee: Muhammad Alin kanssa katsomossa

Vuoden 2005 kuulin itävaltalaiselta ystävältä, että Hubert Neupert, entinen mäkihyppääjä oli järjestämässä Kulmin lentomäen kisojen yhteyteen superiltaa. Sen päävieraaksi oli lupautunut legendaarinen Muhammad Ali.

Ali oli yksi nuoruuden sankareistani, muistan vieläkin kun heräsin katsomaan mustavalko TV:stä Alin otteluja, jotka YLE näytti.

Nyt minulla olisi ehkä mahdollisuus yrittää tavata idolini ja tehdä hänestä haastattelu.

Edellisen kerran olin törmännyt Aliin Atlantan olympialaisten 1996 avajaisten jälkeen, Alihan sytytti olympiatulen ja jätti näin ikuisen sormenjälkensä olympialaisiin. Aiemmin hän oli voittanut olympiakultaa Rooman kisoissa 1960. Merkittävä vuosi sekin.

Alihan oli vuonna 2005 kaikkien aikojen urheilusankari, hänen veroisena megatähtenä pidettiin siihen aikaan vain jalkapalloilija Peleä.

Otin siis kontaktieni kautta yhteyttä Hubert Neuperiin, Kulmin kisojen manageriin, joka arvosti suomalaista mäkihyppyä yli kaiken ja hänen kanssaan asiat lähtivät etenemään loistavasti.

Pian kävimmekin sähköpostien vaihtoa myös Alin managerin kanssa ja pienten keskustelujen jälkeen myös hän oli suostuvainen haastatteluun, jos mestarin kunto vain sen sallisi.

Ali sairasti jo tuolloin Alzheimerin tautia ja hänen kuntonsa vaihteli päivittäin. Oli päiviä, joista hän selvisi hyvin ja oli päiviä, jota rauhoitettiin täysin.

Kulmin kisat käytiin mäkiviikon jälkeen tammikuussa ja voitte arvata millaisissa tunnelmissa ajoimme pieneen Tauplitzin itävaltalaiskylään. Kulmin lentomäki sijaitsee kylän ulkopuolella, sen vauhtimäki on rakennettu vuoren rinteeseen, joten se on ns. luonnonmäki.

Ali saapui Kulmiin karsintapäivänä perjantaina, mutta matkustelu oli käynyt hänen voimilleen niin, että haastattelua oli mahdoton tehdä.

Lauantaina heräsin päivään toivoa täynnä, mutta tilanne oli taas sama. Alia ei haluttu rasittaa, sillä hänen oli tarkoitus tulla seuraamaan kisoja stadionille. Sain managerilta tarkan ajan, jolloin Alia kuljettavan auton oli tarkoitus olla stadionilla ja sain lupauksen, että yritetään silloin muutamaa kysymystä.

Ali saapui sovittuun aikaan autosta putkikatsomon taakse ja voitte arvata millainen joukko ihmisiä piiritti hänet. Siinä tilanteessa haastattelun teko olisi ollut mahdotonta ja järjestysmiehet ryhtyivät kuljettamaan legendaa katsomoon, minä ja kuvaajani perässään.

Vihdoin Ali saatiin vietyä omalle paikalle. Yleisö nousi seisomaan ja osoitti hänelle suosiota. Alikin nousi seisomaan ja otti muutaman varjonyrkkeilyn katsojien riemuksi.

Minä seisoin katsomon käytävällä, vain metrien päässä legendasta ja odotin managerin merkkiä.

Ja vihdoin se tuli, hän viittasi minut ja kuvaajani Alin luokse. Esitin yhden kysymyksen ja legenda yritti vastata siihen. Huomasin heti, että hänen voimansa olivat kuitenkin menneet viimeisen vartin shown myötä. Niinpä otin olkalaukustani hänen tyttärensä Hana Yasmeen Alin isästään kirjoittaman kirjan.

Alin silmiin tuli eloa, kasvoille nousi hymy ja hän ojensi kätensä. Annoin kirjan hänelle ja hän selasi sitä, sanoja ei tarvittu.

Hetken kuluttua ojensin hänelle mustan tussin ja pyysin, voisiko hän kirjoittaa kirjaan nimikirjoituksensa. Ali ei epäröinyt, hän otti kynän ja aloitti nimmarin kirjoittamisen. Aikaa siihen meni, mutta pian hän ojensi minulle kynän ja kirjan, jonka kannessa oli nimikirjoitus MUHAMMAD ALI.

Kumarsin syvään, sydämeni hakkasi. Mutta ei siinä vielä kaikki.

Kun nousin Alin vierestä seisomaan, myös hän nousi, katsoi kameramiestäni ja otti muutaman varjonyrkkeilyn kohti kameraa.

Se oli hetki, joka painui mielen syövereihin.

Kymmenen vuoden kuluttua kesäkuussa Ali poistui keskuudestamme.

Jari Porttila