top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Porttilan Blogi: Raitanen ja Korte maailman ykkösinä


Kotimainen yleisurheilukausi avattiin komeasti Lahdessa, kun Annimari Korte juoksi maailman kärkiajan 100 metrin aidoissa, Oskari Mörö paranteli 200 aitojen SE-lukuja ja Topi Raitanen juoksi huippuajan 3000 metrin sileällä, myös Raitasen tulos on tällä hetkellä maailman kärkitulos.


Joudutaankin menemään taaksepäin vuosikymmeniä, jotta suomalaiset voisivat kehua pitävänsä kahden lajin maailman kärkitulosta samaan aikaan. Toki korona aika on siihen yksi selitys, mutta toisaalta, monessa Euroopan ja maailman maassa on ollut mahdollisuus kilpailla.


Mitä tästä tuloksellisesta ilotulituksesta voisi päätellä? Ainakin sen, että urheilijat eivät ole maanneet kotona koronarajoitusten aikana, vaan ovat harjoitelleet omissa oloissa mahdollisimman hyvin.


Korteen ja Raitasen näkyvimmät koronajan poikkeavuudet ovat olleet siinä, etteivät he ole päässeet ulkomaan leireille. Tulokset kertovat nyt omaa kieltään siitä, että aina se ei ole edes välttämätöntä. Suomessakin voi harjoitella hyvin ja tehokkaasti.


Korteen ja Raitasen ohella esiin on nostettava Krista Tervon uusi SE moukarissa ja Aaron Kankaan 77 metrin ylitys miesten moukarissa. Tervo ja Kangas ovat tuloksillaan maailmantilastossa kuudentena. Eikä kumpikaan ole sanonut tämän kauden viimeistä sanaansa.


Korte juoksee seuraavan kerran Oslossa Bislettin stadionilla torstaina, silloin matkana erikoinen 200 metrin aidat. Kisa on Norja-Suomi maaottelu, Suomea edustaa myös Nooralotta Neziri ja Norjaa Isabelle Pedersen ja Line Kloster.


-Se on aivan uusi seikkailu minulle, Korte tuumi Uusi Alku kisojen jälkeen Lahdessa.


Uusi seikkailu se on kaikille naisille, sillä kukaan heistä ei ole juossut uransa aikana 200 aitoja, ainakaan tilastojen mukaan. Lajin Suomen ennätys on Emma Koistisen vuonna 2016 juoksema 27,13. Torstain jälkeen Korte saattaa hyvinkin olla kahden SE:n haltija samaan aikaan.


Oskari Möröllä on nyt hallussaan 200 aitojen, 400 aitojen ja 300 metrin SE:t, hän on niitä harvinaisia urheilijoita, joilla on samanaikaisesti hallussaan kolmen lajin SE-tulos. Ja Lahden esityksen jälkeen voi melkein luvata, että Mörö uhkaa kesän aikana 400 aitojen ennätystään 49,04. Itse asiassa en pitäisi minään ihmeenä, vaikka hän alittaisi tänä kesänä 49 sekunnin rajan.


Topi Raitanen jäi Lahdessa kauden avauksessaan 3000 metrin ennätyksestään vain 7.52,82 vain seitsemän sadasosaa. Se ei miestä harmittanut, sillä hän veti kisan yksin puolimatkasta maaliin. Jos rinnalla olisi ollut kirittäjiä, olisi Raitasen ennätys nyt jo alle 7.50:tä.


Juoksun perusteella voi tehdä saman arvion kuin Mörön kohdalla, tällä kaudella Raitanen parantaa 3000 esteiden ennätyksensä 8.10 pintaan ja se merkitsee sitä, että hän taistelee vuoden päästä Olympia ja MM-areenalla jopa mitaleista!


Jos ovat urheilijat loistaneet kentällä, niin katsomot ovat olleet vielä puolityhjiä. Lahteenkin olisi päässyt 450 katsojaa, mutta siitä jäätiin. Syy lienee siinä, että ihmiset eivät vielä uskalla liikkua urheilutapahtumiin. Lahden kisojen yleisöä verotti myös YLE:n tv-lähetys, jonka tavoittavuus oli huikeat 718 000 katsojaa.


Yleisurheilulla on imua, saa nähdä millaisiin lukuihin päästään tulevana viikonloppuna Vimpelissä, kun pesäpallon valtiaat, Vimpelin Veto ja Sotkamon Jymy kohtaavat lauantaina ja sunnuntaina Saarikentällä. Myös sitä ottelua voi seurata JRTV:n lähetyksenä, Saarikentälle mahtuu 450 katsojaa kumpanakin päivänä.


Jari Porttila

213 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page