top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Puhtimäki ratkaisi runkosarjan, Mäkelä otti lyöjäkuninkuuden


Tampereen Manse PP voitti pesäpalloilun runkosarjan. Manse varmisti voittonsa Juha Puhtimäen kunnarilla ajolähtötilanteessa, tuolloin pelattiin toisen jakso viimeistä vuoroparia.


-Se oli jo edellisenä päivänä katsottu paikka. Siihen asti olinkin pelannut todella kehnosti mailanvarressa, Puhtimäki kertoi maximusportille.


Vimpeli oli voittanut ensimmäisen jakson ja kun Pattijoki kukisti yllättäen Sotkamon 2-0, varmistui jo ennen supervuoroa ja lopulta kotiutuslyöntikisaa, että Vimpeli ottaa runkosarjan toisen sijan. Kouvolan voitto Kiteestä merkitsi sitä, että KPL nousi kolmanneksi ja pudotti Sotkamon neljänneksi.


Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jos sarjan kärkinelikko hoitaa itsensä välieriin, muodostuvat siellä parit siten, että runkosarjan voittaja kohtaa heikoimmin runkosarjassa sijoittuneen joukkueen. Käytännössä siis Manse saa vastaansa voittajan parista Sotkamo-Joensuu ja toisena parina olisi Vimpeli-Kouvola.


-Jos se noin menee, niin mielenkiintoinen vastustaja tulee välieriin, Puhtimäki naurahti.


-Näin pitkälle emme ole asiaa ajatelleet, ensin on pelattava puolivälierät, Vimpelin pelinjohtaja Tomi Niskanen painotti.


-Joukkueen ja pelinjohdon pitää nyt keskittyä perjantaina käynnistyviin puolivälieriin.


Niskasella ja Vimpelillä on valintatilaisuudessa paikka numero 2. Ensimmäiseksi vastustajansa pääsee valitsemaan Manse. Sarjan viides oli siis Joensuu, Kuudes Kempele, seiska Imatra ja Pattijoki kahdeksas.


Jos Manse valitsee perinteisen kaavan mukaan, niin silloin se poimii vastaansa Pattijoen. Toisaalta juuri Pattijoki on pelannut viime aikoina erittäin hyvin.


-Pidämme tässä illalla palaveria ja katsotaan sitten mitä päätämme. Varmasti vaakakupissa painaa eniten se, keitä vastaan olemme pelanneet kauden aikana hyvin ja joka sopii meille parhaiten, Puhtimäki pohti.


-Me olemme varautuneet kaikkiin vaihtoehtoihin. Olemme käyneet jo pitkään kaikkien mahdollisten vastustajien plussat ja miinukset läpi, Niskanen painotti.


Kumpi painaa valintatilaisuudessa enemmän, etäisyys vai vastustajan viimeiset pelit?


-Siihen en ota nyt kantaa, Niskanen naurahti.


Jos Manse ei poimi Pattijokea, niin silloin se on lienee Vimpelin valinta.


Manselle runkosarjan voitto oli sen historian ensimmäinen.


-Tämä oli historiallinen voitto seuralle, se tottakai se innosti myös meitä. Mutta aika tiukoille se meni, Puhtimäki muistutti.


Janne Mäkelä nakutti ottelussa kolme juoksua ja sen ratkaisevan kotiutuslyöntikisassa. Tämä nosti hänen lyötyjen määrän 95 ja sillä irtosi Mäkelälle uran kolmas lyöjäkuninkuus.


Mikko Kanala palasi kokoonpanoon jokerina ja oli todella vahva. Kanalan onnistumisprosentti oli 83 ja hän sai nimiinsä viisi kärkilyöntiä. Kanalan näyttö oli niin vahva, että Niskanen saattaa harkita hänen peluuttamista perjantaina numerolla.


-Vahva esitys Mikolta, loppua kohden hänelle tuli koko ajan lisää vastuuta. Katsotaan se perjantain kokoonpano myöhemmin, sitten kun tiedämme ketä vastaan pelaamme, Niskanen kertoi maximusportille.


355 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page