top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Pulli avaa kautensa MM-kisoissa


Suomalaisten urakan perjantaina Serbiassa alkavissa MM-hallikisoissa avaavat Lotta Kemppinen 60 metrillä, Kristian Pulli pituushypyssä ja Sara Kuivisto 1500 metrin alkuerissä.

Naisten 60 metrillä juostaan perjantaina alku- ja välierät ja finaali. Kemppinen juoksi hiljattain Pariisissa sadasosan päähän Suomen ennätyksestään ajalla 7,17 ja hakee onnistuessaan jopa finaalipaikkaa.

– Olen innoissani, kun pääsen MM-areenalla. Kaksi vuotta sitten oli jo mahdollisuus, ja nyt pääsen oikeasti mukaan, Kemppinen viittaa Kiinan Nanjingin MM-kilpailuihin, joiden piti olla 2020, mutta ne siirtyivät ensi vuoteen.

– Tämän talven kisoihin ei tähän mennessä ole kevennetty harjoittelua. Nyt oli keveämpi viikko ennen MM-kisoja. Toiveena on, että kilpailussa on vähän keveämmät jalat kuin tähän mennessä, Kemppinen kertoo.

Naisten 60 metristä on luvassa tasokas kilpailu, jonka kärkinimiä ovat Tokion olympiakisojen 100 ja 200 metrin sekä pikaviestin jamaikalainen mestari Elaine Thompson-Herah, joka on talven aikana juossut 60 metriä 7,04 sekä hallikauden kärkiajan 6,99 kiitänyt Puolan Ewa Swoboda.

Kristian Pullin hallikausi alkaa ja loppuu Belgradissa. Pituushypyssä on mukana 16 hyppääjää, joista kahdeksan parasta jatkaa kolmelle viimeisellä kierroksella.

– Hereillä siinä saa olla. Kunto on hyvä. Testitulokset ovat menneet monella osa-alueella eteenpäin, mutta kilpailu on aina kilpailu, Pulli aprikoi.

Pulli on syksyn ja talven mittaan harjoitellut paljon Etelä-Afrikassa ja viimeksi Dubaissa.

– Harjoitukset ovat menneet hyvin ja nyt on itsellekin mielenkiintoista nähdä, missä kisoissa mennään, Pulli viittaa suorituskykyyn.

Miesten pituushypyssä on luvassa tasainen kilpailu. Sen kärkinimi on Tokion olympivoittaja, Kreikan Miltiádis Tentóglou, joka on talven mittaan ponkaissut 825. Ruotsin Thobias Montler on hypännyt tänä vuonna 823 ja taistelee mitalista.

– Varmaan yli kahdeksan metrin pitää hypätä, jos aikoo olla mukana jatkokierroksella, Pulli ennakoi kilpailun tasoa.


Pulli kokeilee nyt siis samaa taktiikkaa kuin viime talvena, jolloin hän hyppäsi ensimmäiset hyppynsä sisällä EM-kisoissa. Kotiin lähti EM-pronssi tuloksella 824. Se olikin ainoa kerta kun hän ylitti kahdeksan metrin rajan koko vuoden aikana.

Sara Kuivisto pudotti 1500 metrin halli-SE:n lukemiin 4.06,14 Torúnissa Puolassa helmikuussa. Berlgradissa tavoite on selvitä omassa 1500 metrin alkuerässä viiden parhaan joukkoon, tai olla niiden kahden joukossa, jotka nousevat 12 juoksijan finaaliin aikavertailusta.

Tiukkakaarteisilla halliradoilla keskimatkojen juoksut vaativat juoksuvireen ohella taktista silmää.

– Pitää olla malttia, pysyä rauhallisena ja tehdä harkittuja päätöksiä. Ja kun tekee päätöksen, siinä pitää pysyä. Hallikisoissa kilpaileminen on tosi vaikeaa ja siinä pitää olla vähän tuuriakin mukana, Kuivisto muistuttaa.

MM-areenalle Tokion olympiakisoissa ennätyksiään rikkonut ja samaa tahtia hallissa jatkanut Kuivisto lähtee hyvällä fiiliksellä.

– Odotan arvokisoja aina innolla. Näihin kisoihin ei vain marssita, vaan paikka pitää ansaita, mutta mitään paineita en ole itselleni luonut, Kuivisto sanoo.

Naisten 1500 metrin suosikki on etiopialainen olympia- ja MM- mitalisti ja tuore hallimailin ME-nainen Gudaf Tsegay.


74 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page