• Jari Porttila

Räty ja Pitkämäki pelastamaan keihään tulevaisuutta


Seppo Räty ja Tero Pitkämäki lähtevät pelastamaan yhdessä olympiavoittaja Tapio Korjuksen kanssa suomalaista keihäämheittoa. Maximusportin saamien tietojen mukaan kolmikko on lähestynyt yhteisellä kirjelmällä suomalaista keihäsperhettä.


Räty, Pitkämäki ja Korjus ovat kutsuneet yhdessä uuden valmennusjohtaja Jarkko Finnin kanssa keihäsväen Kuortaneelle marraskuun 28.-29 päivinä pidettävään seminaariin. Kutsu on otsikoitu ”Yhteinen huoli keihäänheiton tilasta”.


Maximusportin tietojen mukaan kutsu on lähetetty noin 50 keihäänheiton valmentajalle ja entiselle huipulle. Kutsuttujen joukossa on valmentajia niin lännestä kuin idästä, etelästä ja pohjoisesta.


Merkittävää on se, että kutsun ovat allekirjoittaneet Seppo Räty, Tero Pitkämäki ja Tapio Korjus. Heillä on 14 arvokisamitalin kokemus suomalaisesta keihäänheitosta. Heillä on palkintokaapissa olympiakultaa, MM-kultaa ja tukku muita arvokisamitaleja sekä ME-tulos.


Huomionarvoista on myös se, että Räty on itse saapumassa Kuortaneelle. Lajin maailmanmestari on viimeksi käynyt Kuortaneella 1980-luvulla, joten se, että mies tulee puhumaan lajin uudesta tulemisesta juuri Kuortaneelle on melkoinen työvoitto Kuortaneen huippu-urheilukeskuksen johtaja Tapio Korjukselta.


Rätyhän väläytti kesän lopulla heittäjien välille Itä-Länsi ottelua pesäpalloilun tapaan, kenties tapahtumasta puhutaan lisää Rädyn vierailun yhteydessä. Tapahtuman myötä laji saisi kilpailullista mielenkiintoa ja näkyvyyttä.


Merkittävää on myös se, että Tero Pitkämäki on yksi kutsun allekirjoittaneista. Pitkämäki arvosteli syksyllä ilmestyneessä kirjassaan juuri Rätyä ja Pauli Nevalaa siitä kritiikistä, jota he ovat antaneet lajia kohtaan ilman ehdotuksia korjausliikkeistä. Nyt niistäkin päästään keskustelemaan kasvotusten.


Merkillepantavaa on myös se, että kutsujien joukossa ei ole nykyisiä lajivalmentajia, Petteri Piirosta ja Olavi Parjasta. Heidän postinsahan ovat haussa ja jos seminaarin allekirjoituksista voi jotain päätellä, niin Pitkämäki on vahvoilla uudeksi lajivalmentajaksi.


Seminaarin puhujalistaa ja tarkkaa ohjelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta kutsussa painotetaan sitä, että laji on nostettava nykyisestä tilasta takaisin maailman huipulle vuoteen 2025 mennessä. Keinoista keskustellaan Kuortaneella, yhtenä sellaisena pidetään harrastajamäärien kohottamista nykyisestä.


Maximusportin tietojen mukaan seminaarikutsussa painotetaan kaikkien kutsun allekirjoittaneiden yhteistä huolta keihäänheiton tulevaisuudesta. Kutsussa tähdennetään sitä, että kaikki toimijat on saatava mukaan yhteisen päämäärän vuoksi.


Se päämäärä on palauttaa suomalaisten keihäsmenestys, niin naisissa kuin miehissä sille tasolle, jossa oltiin 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, eli maailman huipulle.


Jari Porttila

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com