top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Rooma perui Colosseumin miesten kuulakarsinnan



BENVENUTI A  ROMA,

Tervetuloa Roomaan.


Seuraavan viikon ajan täällä ikuisessa kaupungissa taistellaan Euroopan mestaruus mitaleista ja siinä taistelussa suomalaisilla on suuri rooli.


Omissa papereissani ainakin 20:llä suomalaisurheilijalla on mahdollisuus taistella jopa finaalipaikasta ja mitaliehdokkaitakin on kymmenkunta.


Roomassa on lämmintä, kisojen ajan sääennusteen mukaan lämpötila huitelee joka päivä 25-30 asteen välissä, joten täällähän on kuin Suomen keväässä.


Ensimmäisen kisapäivän piti olla jo torstaina, sillä miesten kuulan karsinta piti työntää historiallisella Colosseumilla, mutta kaupunki kielsi lopulta tuo aikeen. Colosseumin areenan ei uskottu kestävän yli seitsemän kilon kuulan pomputusta.


Avajaiset pidetään siis perjantaina ja se on todellinen suomalaispäivä.


Avajaispäivänä perjantaina Roomassa on tulessa peräti 23 suomalaista, joten jännitettävää riittää aamusta iltaan.


Kohti finaali ovat matkalla ainakin naisten pika-aiturit Reetta Hurske ja Lotta Harala. Saga Vanninen avaa ottelu-urakkansa, samoin Elmo Lakka pika-aidoissa. 3-loikassa finaalipaikkaa tavoittelevat Senni Salminen ja Kristiina Mäkelä. Myös Sara Lappalainen ja Ilona Mononen ovat heti tulessa samoin Ella Junnila ja Heta Tuuri.


Avauspäivä saattaa tuoda myös mitalin, sillä Nathalia Blomqvist on hurjassa kunnossa, kuten 3000 metrin häikäisevä Suomen ennätys kertoo. Naisten 5000 metrin finaali on perjantai-illan viimeinen laji.


Kaikki on Roomassa valmista. Kiisaraportit täältä ikuisesta kaupungista päivittäin, ja tuoreita uutisia kokoajan Kisakatsomon ja jariporttisporttila IG-tileiltä.


Muistutan teitä myös hienosta arvonnastamme. Menkää Kisakatsomon facebook tai instatilille ja osallistukaa arvontaan, jossa arvomme yhdessä CapitalBoxin kanssa kaksi VIP-lippua Paavo Nurmen kisoihin heti EM-Rooman jälkeen. Siellä näette kaikki huiput livenä.


Rooma vaikenee, mutta vain hetkeksi.


Tzau!


Jari Porttila


183 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page