top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Räty tempaisi, SUL kielsi yhden lajin kisat


Toukokuun 24. päivä vuonna 1998 oli Suomessa todella hyytävä. Soinissa, Etelä-Pohjanmaalla lämpömittari nousi +2:een ja taivaalta vihmoi räntää. Siitä huolimatta 2000 asukkaan kunnan pienelle urheilukentälle oli kokoontunut yli 1000 ihmistä seuraamaan kesän kovinta keihäskisaa.


Seppo Räty oli haastanut uransa viimeiseen kilpailuun kotimaan huiput, luvaten jokaiselle hänet voittavalle heittäjälle 20 000 markkaa. Se oli suuri summa silloin ja olisi sitä vieläkin.


MTV3 televisioi kisan suorana juuri ennen Monacon F1-kisaa. Mika Häkkinen oli edellisenä päivänä valloittanut Monacossa paalupaikan, joten odotukset senkin kisan suhteen olivat korkealla.


Toimin itse Soinin keihäskisan tuottajana, toimittajana ja selostajana. Kisa oli tuotantomme huippu, jo edellisenä kesänä olimme järjestäneet yhden lajin ympärille rakennettuja tv-kisoja.

Niistä oli tullut pienoinen rahasampo järjestäville seuroille, se oli myös idean tarkoitus.

Halusimme ohjata rahaa suoraan seuratoimintaan ja urheilijoille.


Järjestimme kisoja kuulassa ja keihäässä, ja myös osanottajat saivat kunnon korvaukset, kunnon tuloksista. Ei siis ihme, että kaikki maan parhaat kuulantyöntäjät ja keihäänheittäjät halusivat osallistua kisoihin. Niinpä jouduimme jopa karsimaan osanottajien määrää, tulosten määrittäessä sen, ketkä kilpailivat.


Palataan Soiniin. Räty kiskaisi heti ensimmäisellään yli 80 metrin siivun, mutta valitettavasti heitto oli yliastuttu. Tiesin Sepon taustoista sen verran, että erilaisten vaivojen vuoksi hän panosti kaiken juuri tuohon ensimmäiseen heittoon, sen jälkeen hän ei enää pystynyt heittämään täysillä. Hyvä kun edes pystyi heittämään.


Kisassa olivat mukana mm. Aki Parviainen, Kimmo Kinnunen ja Matti Närhi. Ulkomailta paikalle tuotiin britit Steve Bacley ja Mick Hill.


Seppo jäi kisassa lopulta viimeiseksi, heitettyään75.14. Seppo kiskaisi sen lähes ilman vauhtia. Hän pulitti viidelle hänet voittaneelle suomalaiselle yhteensä 100 000 markkaa.


Kisaa jännitti tunnin ajan TV:n ääressä yli miljoona katsojaa, Soini jäi pysyvästi Suomen kartalle ja ihmisten mieliin.


Heti perään tullut Monacon GP-kisa keräsi saman verran katsojia, näin kolmen tunnin aikana MTV3:n kanavaa seurasi koko ajan yli miljoona katsojaa.


Nämä yhden lajin ympärille rakennetut kisat osoittivat siis voimansa, mutta niistä jouduttiin luopumaan yllättävän syyn vuoksi.


Suomen Urheiluliitto ja sen liittovaltuuston johto ryhtyi vastustamaan niitä. Liiton mielestä seurat eivät voineet toimia omatoimisesti, ei ollut oikein että ne järjestivät kisatapahtumia ja ottivat niistä kaiken hyödyn irti seuratoimintaan.


Suomeksi sanottuna kyse oli rahasta. SUL:n johto suuttui kun se ei saanut oman organisaationsa rattaisiin yhtään markkaa, vaan kaikki rahat menivät suoraan seuratoimintaan ja urheilijoille. Eihän sellainen voinut tulla kysymykseen.


Lopulta SUL kielsi seuroilta yhden lajin kisojen järjestämisen MTV3:n kanssa. Perusteluiksi keksittiin se, että yhden lajin ympärille rakennetut kisatapahtumat olivat yleisurheilun hengen vastaista.


Nyt, koronarajoitusten lyödessä kovalla kädellä seuratoimintaa, on yhden lajien kisoja herätelty jälleen henkiin. Kuten yli 20-vuotta sitten jo osoitimme, niille on kysyntää ja niiden avulla voidaan tukea suoraan seuroja ja urheilijoita, ilman että raha jää pyörimään organisaation pohjattomiin rattaisiin.


Nyt kisatapahtumien järjestäminenkin olisi helpompaa, silloin tv-signaali piti tuottaa niin, että kaikki 8 kameraa olivat miehitetyt, lopullinen signaali mixattiin sitten lähetysautossa ja ammuttiin sateliitin kautta jaettavaksi kotitalouksiin. Nykyään kaikki tämä on tehtävissä internetin kautta ja huomattavasti halvemmalla.


Hienoa, jos SUL näkee tässä nyt mahdollisuuden parantaa seurojen ja urheilijoiden taloudellista tilannetta. Ehkä tämä nähdään nyt jopa mahdollisuutena eikä uhkana myös SUL:n liittovaltuustossa.


Jari Porttila

630 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page