top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Samooja taistelee voitosta, Koljoselle EM-pronssia


Kalle Samooja jatkoi vahvoja otteitaan Teneriffalla lauantaina. Kentän par alittui komeasti viidellä lyönnillä ja Samoojan yhteistulos -17 oikeuttaa jaettuun kärkipaikkaan. Hän kuroi kilpailua johtaneen Saksan Nicolai Von Dellingshausenin neljän lyönnin eron kiinni. Kärkipaikka ei irronnut helpolla. - Se oli ihan kunnon työpäivä. Tänään ei tulos tullut helpolla, mutta sen takia sijoitus ja tulos tuntuvat toki entistä paremmalta, Samooja kertoi. Etulenkillä Samooja teki kaksi birdieä. Päivän ainoa bogi tuli väylälle kymmenen, mutta sen jälkeen Samooja naputti kolme birdieä putkeen. Päivän kuudes "birkku" tuli päätösväylällä. - Lyömisen kanssa oli vähän haasteita, mutta kohtalaisen lämpöinen lähipeli piti hienosti pelissä mukana, eikä tullut takapakkia. Von Dellingshausenin kanssa kilpailua johtavan Samoojan takana on useampia pelaajia iskuetäisyydellä. - Pakka on tiukka kärjen takana, joten rennosti kaasua vaan huomenna, Samooja maalaili askelmerkit päätöspäivään.


Samooja on sijoittunut uransa aikana kaksi kertaa European Tourin kisoissa toiseksi, mutta voittopokaali on vielä pokkaamatta. Nyt hänellä on kaikkien aikojen mahdollisuus siihen. 33-vuotias Samooja on tienannut uransa aikana 1,1 miljoonaa euroa, voitto kartuttaisi tuotakin kassaa melkoisesti.


Kisan voitosta käyvät suomalaisen kanssa kovaa taistelua kuusi pelaajaa, he ovat kaikki vain kahden lyönnin sisällä.


Tenerifan ET-kisaa voi seurata suorana Viaplayn suoratoistopalvelusta.


Sulkapallon EM-kisoissa Kalle Koljosen mitalin väri varmistui. Suomalainen hävisi välierässään Tanskan Viktor Axelsenille kahdessa erässä 14-21, 14-21. Tappio tiesi suomalaiselle pronssimitalia.


Jari Porttila



16 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page