top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Samoojalla yksi unelma Dubain finaalissa


Golfin Euroopan-kiertueen kauden, torstaina käynnistyvä päättävä Dubain finaalikilpailu oli yksi Kalle Samoojan tavoitteista tälle kaudelle. Koronapandemia runteli kuitenkin kilpailukalenterin uuteen uskoon ja finaali päästään pelaamaan vasta nyt.


Maaliskuussa Euroopan Tourilla kolmannen sijan napannut Samooja ei olisi muiden ohella voinut aavistaa, että seuraavan kerran viivalle asetutaan kiertueen merkeissä vasta heinäkuun lopussa. -Ei siinä alussa odottanut, että se tulee vaikuttamaan peleihin tällä tavalla. Qatarin jälkeen pelit loppuivat kuin seinään ja olihan se alkuun shokki, Samooja muistelee. -Melko pian selkeni, ettei kauden jatkumisesta ollut juurikaan takeita. Se oli haastavaa henkisesti, kun epätietoisuuden keskellä täytyi pitää itsensä kunnossa ja olla valmiina, mikäli pelit jatkuisivat.


Pelit eivät jatkuneet ja mentaalivalmentaja Tuomas Grönmanin kanssa käydyn keskustelun lopputulemana oli, että nyt on hyvä hetki keskittyä perhe-elämään ja pelata golfia, kun sen aika on. -Totesimme, että turha pitää pelaajaa kunnossa, kun ei jatkosta tiedä mitään. Tämä on ollut vaikea kausi, muillekin kuin minulle, Samooja myöntää. Perhe-elämässäkin riitti tekemistä, sillä Samoojat ostivat uuden asunnon, jota remontointiin. Tällä hetkellä he odottavat toisen lapsensa saapumista maailmaan. -Ei sitä tiedä, olisivatko nämä toteutuneet ilman koronan tuomaa taukoa. Nyt kerkesin tekemään muita asioita. Pelit jatkuivat heinäkuun lopussa. Sitä seurannut kahden kuukauden pätkä ei ollut tuloksellisesti hyvä. Samooja teki cutin kahdesti, neljä kilpailua päättyi kahteen päivään.

-Kuplaelämässä pyöriminen oli uutta, matkustaminen oli hankalaa. Remontti oli päällä ja sitä piti vähän hoidella. Monen asian summa, vaikka Rolex-sarjan kilpailut olivat koko ajan selkeä päätavoita ja tähtäin oli loppukaudessa.


-Loppujen lopuksi heikot tulokset eivät juuri hetkauttaneet, sillä tiesin, etten ole täydessä kunnossa fyysisesti tai henkisesti. Jos olisin ollut, sitten tilanne olisi ollut toinen, Samooja kertaa. Skotlannin avoimissa Samooja oli valmis. Hän sijoittui hienosti yhdeksänneksi Rolex-sarjaan kuuluneessa kilpailussa. Peli oli taas raiteillaan. -Kun fokus on yhdessä kisassa, historialla ei ole merkitystä. Golfissa peli voi muuttua huonosta erittäin hyväksi nopeasti. Siellä palaset loksahtivat kohdalleen ja voitosta taistelu oli osoitus itselleni, että kisassa kuin kisassa voi menestyä pelin ollessa kuosissa.


- ”Win the right games”, kuten ”Tami” sanoisi, vaikka tässä ei nyt varsinaisesti voittoa tullutkaan, Samooja naurahtaa. Jatkoa seurasi Kyproksella marraskuun alussa, jossa Samooja hävisi harmittavalla tavalla voiton uusinnassa jakaen uran parasta Euroopan-kiertueen sijoitusta toisella sijallaan. -Noin hyvää saumaa ei ole ollut voittoon. Se olisi pitänyt tulla, mutta minkäs teet. Lähellä oltiin ja se varmisti pääsyn Dubain finaaliin. Samooja matkusti Dubaihin hyvissä ajoin ja pelasi viime viikolla ”lämmittelykilpailun”, joka päättyi kahteen päivään. Vajaan kuukauden pelitauon aikana hän laittoi fysiikkapuoltaan kuntoon Suomessa yhdessä Ville Rintalan kanssa. -Vähän uusia kuvioita fysiikkapuolelle. Teimme 16 päivään 12 treeniä. Intensiivinen jakso, jolla pyritään saamaan äijää liikkumaan vähän nopeammin.


-Noin pitkiä taukoja harvemmin tulee loppukaudesta, joten nyt oli mahdollisuus aloittaa ja jatkaa finaalin jälkeen. Dubain kenttää Samooja kuvailee erittäin haastavaksi, joka vaatii pelaajalta paljon. Hän nostaa esiin muutamia pointteja, joiden merkitys menestykseen on iso. -Kentällä on useampia väyläbunkkereita, joista on vaikea päästä pois.Se korostaa avauspelin merkitystä.


-Greenit on kovetettu tätä viikkoa varten ja väyläosumien ulkopuolelle painuneitten lyöntien pysäyttäminen viheriölle on hankalaa. Vaikka greenit ovat isoja, kohteet ovat pieniä. Täytyy lyödä todella hyviä rautalyöntejä, mikäli birdieistä haaveilee. Bogit tulevat huonojen avausten seurauksena. Tämä on hyvä testi. Tyhjän pään syövereissä on luku -20, jota kohti Samooja pyrkii. Sillä taistellaan hänen mukaansa voitosta tällä viikolla. -Voitto oli tälle kaudelle yksi tavoitteista. Se on ottamatta, mutta vielä on yksi kisa aikaa. Samooja ei omien sanojensa mukaan jännitä normaalia enempää hänelle uutta tilannetta. Golf on golfia silloinkin, kun panokset kasvavat. - Enemmänkin tämä sytyttää. Pieni jännitys kuuluu peliin, silloin on terävimmillään. Tämä on kruunu hyvälle kaudelle, mahdollisuus tehdä ja saavuttaa jotain suurta.


Samoojan ohella Dubain finaaliin selvitti suomalaisista tiensä Sami Välimäki.


Dubaissa pelattavaa Euroopan Tourin finaalin voi seurata suorana lähetyksenä torstaista alkaen Viaplayn kautta.


13 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page