• Jari Porttila

Seitsemän suomalaista maailman TOP-10 listalla!


Koronavuosi 2020 oli Suomen yleisurheilulle menestyksekäs. Kilpailukausi onnistuttiin Ruotsi-ottelua myöten viemään suunnitellusti läpi ja maailmantilastossa suomalaiset ovat korkeammalla kuin vuosiin.


Lokakuun viimeisenä viikonloppuna lähes kaikkien johtavien maiden yleisurheilukausi on päättynyt. Tässä vaiheessa Suomella on seitsemän sijoitusta maailmantilaston Top10:ssä ja yhteensä 21 sijoitusta maailmantilaston Top20:ssä.


Useissa maissa kriisiaika paljasti yleisurheilukulttuurin ohuuden. Se näkyi niin, ettei edes kansallisia mestaruuskilpailuita kyetty järjestämään. Maailman perinteisesti suurin yleisurheilukausi Yhdysvaltain yliopistokausi jouduttiin perumaan.


Suomen ennätyksen rikkonut pituushyppääjä Kristian Pulli, moukarinheittäjä Aaron Kangas ja aitajuoksija Annimari Korte sijoittuvat kaikki koronakesän maailmantilastossa viidennelle tilalle.

Estejuoksija Topi Raitanen on tämän vuoden maailmantilaston kuudes, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä seitsemäs ja aitajuoksija Nooralotta Neziri yhdeksäs.


Suomen naiset olivat pika-aidoissa hurjia, sillä maailman 14 parhaan joukosta löytyy kolme ja 25 parhaan joukosta neljä suomalaisnaista. Heistä Reetta Hurske oli siis 14:sta ja Lotta Harala 25:s.


Erityisen paljon koronakesä koetteli viestinjuoksuja, joissa harva maa kilpaili maajoukkuetasolla. Suomen naisten 4x100 metrin viestijoukkueen Ratinan stadionilla Ruotsia vastaan juoksema tulos 44,09 on maailman tämän vuoden toiseksi paras Jamaikan jälkeen.


Moukarissa naisten SE:n heittänyt Krista Tervo oli 12:sta ja 70 metrin ylittänyt Silja Kosonenkin 17:sta. Ottelija Maria Huntington oli SM-kisojen voittotuloksellaan maailmantilastossa sijalla 11.


Parhaiten tai pahiten korona-aika näkyi miesten 100 metrillä. Vain neljä juoksijaa alitti viime kesänä 10 sekunnin maagisen rajan! Vuotta aikaisemmin rajan alitti 19 juoksijaa ja Rion olympiavuonna 2016 alittajia oli peräti 24.

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com