Siiri Rantasen joulukuussa tulehtunut vasen jalka on jouduttu amputoimaan polven yläpuolelta. Amputaatio tehtiin tammikuun 6. päivänä ja tänään Rantanen siirrettiin Kuntoutukseen. Asiasta kertoi maximusportille Siiri Rantasen poika Martti.
Maximusport tavoitti myös 96-vuotiaan, vanhimman elossa olevan suomalaisen olympiavoittajan.
-Täällä ne minua laittavat kuntoon. Seuraava osoite on kaupungin uusi kuntoutussairaala, toivottavasti siellä on huoneissa televisio.
Maximusport kertoi Siirille, että televisioista voi seurata myös Vantaalla hiihdettäviä Suomen cupin osakilpailuja.
-Ai niinkö, mihinkäs aikaan ne tulevat? Täytyy katsoa kuinka niiltä hiihtäminen sujuu, Siiri kertoi pirteänä.
-Jalka minulta vietiin, mutta kyllä minä vielä voin proteesin avulla kuulemma kävellä, Ja vielä minä kävelen, Siiri Rantanen vakuutti.
Rantanen hiihti vielä viime talvena Salpausselän maalialueella, jossa hän innosti nuoria Hiihtoseuran hiihtäjiä lajin saloihin. Nyt olympiavoittajan hiihdot ovat hiihdetty, mutta päivittäisistä kävelylenkeistä hän haaveilee yhä.
-Koronan aikana olen kävellyt kaksi kertaa päivässä, toivottavasti pääsisin vielä kuntoutuksen jälkeen taas kävelylle.
Siiri Rantasen elämänkerta Siiri ”Äitee” Rantanen ilmestyi syksyllä. Rantanen on ollut hyvillään siitä, että kirja on kiinnostanut lukijoita ja se löysi joulun alla tiensä moneen lahjasäkkiin.
-Täälläkin moni on kysynyt kirjaa. Hyvä että se tuli tehtyä, Siiri huokaa.
-Nämä kukat minä haluan mukaan, Siiri huikkaa vielä hoitajalle, joka on tullut valmistelemaan siirtoa kuntoutussairaalaan.
Kuntoutussairaalassa Rantaselle rakennetaan vasemman jalan proteesi, jonka avulla hänen pitäisi pystyä vielä kävelemään. Teräs-rouva itse vakuuttaa, että hän ei luovuta.
-No eihän tässä muuta kuin eteenpäin, Siiri naurahtaa.
Jari Porttila
Comments