• Jari Porttila

Stoch nousi mäkiviikolla Nykäsen rinnalle


Antti Aalto nousi mäkiviikon viimeisessä kilpailussa ensimmäisen kerran tällä kaudella 20 parhaan joukkoon ja se sinetöi hänen nousunsa Mäkiviikon kokonaiskilpailussa hienosti 15:sta.


-Varsinaista tavoitetta Mäkiviikolle ei ollut, tarkoitus oli hypätä oman tason hyppyjä. Aika lähelle sitä päästiin, mutta kyllä tässä jäi vielä parantamisen varaa, Aalto kertoi kisan jälkeen.


Aalto matkasi Bischofshofenista muun joukkueen kanssa kohti viikonloppuna Titisee-Neustadia, jossa hypätään maailmancupin kisa.


Aalto hyppäsi Bissenin toisella kierroksella koko kiertueen parhaan hyppynsä ja se nosti hänet lopulta sijalle 19. Suomalainen myönsi kisan jälkeen, että hypyt eivät vielä ole sitä, mitä voisivat olla.


-Aika tasaista hyppäämistähän se oli.


Niko Kytösaho ei päässyt Bissenissä toiselle kierrokselle.


Mäkiviikon ylivoimainen voittaja oli jo kolmannen kerran historiassa Puolan Kamil Stoch. Puolalaisen voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna, hän johti Bissenin kisaa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja voitti kilpailun lopulta yli 20 pisteellä.


Stoch otti siis jo kolmannen mäkiviikon voittonsa, uransa 39:nen maailmancupin voiton. Stoch otti nyt seitsemännen osakilpailuvoittonsa mäkiviikolla ja nousi voittojen määrässä Matti Nykäsen rinnalle.


Stoch voitti 48 pisteellä mäkiviikolla toiseksi tulleen Karl Geigerin. Puolan Dawid Kubacki oli kolmas, hän hävisi Geigerille 4,7 pistettä, mutta kukisti neljänneksi jääneen Halvor Granerudin 0,4 pisteellä kahdeksan kilpailuhypyn jälkeen.


Kamil Stochin nousu mäkiviikon voittajaksi oli uhattuna vielä Oberstdorfin kisan aamuna. Puolan joukkue sai vasta kisapäivän lounaalla tiedon, että heidän uudelleen antamat koronatestit olivat negatiivisia ja hidät päästettiin mukaan kisaan.


Jari Porttila


16 views0 comments

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com