top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Suomen ennätykset vaarassa Turussa


Tiistaina Paavo Nurmi Gamesit Turussa tarjoavat maailmanlaajuisesti kovatasoisimmat yleisurheilukisat tähän saakka. Suomalaisittain odotukset ovat kovat, sillä sekä Kristiina Mäkelä että Annimari Korte ovat SE-kunnossa.


-Alle 12,70 pitäisi mennä, vaikka kaikki osa-alueet eivät menisi nappiin, Korte pohti.


-Jos saan nämä pitkät jalat toimimaan, niin 14.50 saattaa hyvinkin ylittyä, Mäkelä pohti.


Aitojen SE on Korteen viime vuonna juoksema 12.72, loikan SE on Heli Koivulan vuonna 2003 loikkima 14.39.


Mäkelä on kilpaillut tähän mennessä kolme kertaa ja uhannut jokaisessa kisassa SE:tä. Tulokset ovat olleet 14.33-14.30-14.18.


-Loikkaajat tarvitsevat yleensä pari kolme kisaa alle ja sitten alkaa tapahtua, Mäkelä kertaa maximusportille.


Nyt nuo kolme kisaa ovat alla ja Turussa voi alkaa tapahtua.


-Turussa ovat aivan loistavat olosuhteet ja yleisö, siellä todella tuntee hyppäävänsä. Haen kunnon tulosta ja se saattaa merkitä jonkin hypyn väliin jättämistä, jos siltä tuntuu.


Turun hyppypaikka tulee Mäkelälle tutuksi, sillä hän kilpailee siellä nyt tiistaina ja vielä kaksi kertaa viikonloppuna Kalevan Kisoissa. Tärkein kisa tuloksenteon kannalta on ilman muuta Nurmi-games.


Annimari Korte saa Turussa kovan vastuksen, kun Hollannin Nadine Visser tulee kirittämään suomalaista. Visserin ennätys on peräti 12,62, hän juoksi sen viime vuonna Dohan MM-kisoissa. Visser oli MM-kisojen kuutonen.


-Kun Visser tulee viivalle, niin se tietää kovaa kisaa, Korte vakuuttaa.


Korte on harjoitellut paljon Visserin kanssa, joten hän tietää kuinka kovan vastuksen Turun aidatulla ratasuoralla saa.


-Kovaa mennään se on varmaa. Itse haluan parantaa ennätystäni, olen laskeskellut että tuollainen 12,65 olisi ihan mukava aika, Korte kertoo maximusportille.


Hänellä on myös perusteet sille, että on valmis parantamaan SE-tulostaan.


-En ole juossut vielä yhtään kisaa, jossa kaikki osa-alueet olisivat menneet nappiin. Eniten on parantamista kahdella viimeisellä aitavälillä ja loppusileällä. Siitä voi hyvinkin puristaa pois yli kymmenyksen.


Nyt, kun kisassa on varmasti kirittäjä loppuun saakka, menee loppukin varmasti kovaa.


Turku, Jari Porttila

90 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page