top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

”Tämä oli uusi alku”


Oskari Mörö avasi Lahden Uusi Alku kisat nimen mukaisesti, hän paransi 200 metrin Suomen ennätystä sadasosalla lukuihin 23,24. Mörö oli yhtä hymyä kisan jälkeen.


-Tämä oli minullekin uusi alku. Elokuusta lähtien olen pystynyt harjoittelemaan suuressa kuvassa täysipainoisesti ja kiva nähdä että se tuottaa tulosta.


Möröllä on nyt hallussaan kolmen matkan SE-luvut, sillä 200 ja 400 aitojen lisäksi hän on 300 metrin SE-mies.


-Jännitin tätä kisaa melkoisesti, sillä siirryttäessä ulkoradoille minulla oli oikean pohkeen kanssa ongelmia. Onneksi se kuntoutui tähän kisaan.


Kilpailu oli tasainen, sillä Mörö ja 110 aitojen Suomenmestari Elmo Lakka tulivat pääsuoralla tasoissa. Mörö tuli kuitenkin viimeiset aidat kovinta vauhtia.


-Siinä vaiheessa huomasin, että matka onkin pitempi kuin normaalisti, Lakka tuumasi.

Mörö oli iloinen kun sai avattua kauden, jonka kohokohdat ovat nyt elokuussa.


-Siellä ovat Paavo Nurmi Gamesit ja Kalevan kisat viikon sisällä, joten siellä riittää tavoitetta. Toivottavasti myös Timanttiliigaa päästäisiin kilpailemaan syyskuussa, siellä on kisat ainakin Tukholmassa.


Lakka toivoi IAAF:n vielä pyörtävän päätöksensä, jonka mukaan tänä vuonna ei voi rikkoa olympialaisten tai MM-kisojen tulosrajoja.


-Kun nyt näyttää siltä, että joka puolella maailmaa päästään kilpailemaan, niin ihan hyvin ainakin sen osan päätöksestä voisi purkaa. Onhan se vähän turhauttavaa kun rajoja ei voi rikkoa tänä kesänä.


Naisten pika-aidoissa Annimari Korte oli huippuvauhdissa heti ensimmäisessä juoksussa, loppuaika 13,03 kertoo naisen olevan jo nyt huippuvireessä. Naiset juoksevat vielä illalla toisen juoksun.


Lahti, Jari Porttila

78 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page