top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Tarvitaanko Ruotsi-maaottelua ?


Kysymys on provosoiva, mutta aiheellinen.


Suomi-Ruotsi yleisurheilumaaottelun mielekkyyttä on pohdittu, etenkin kun maaottelu käydään Tokion olympialaisten jälkeen.


Yleisurheiluvalmentaja ja CMoren asiantuntija Mika Järvinen esitti, että formaattia voisi muuttaa ja lajimäärää vähentää. Se sai yleisurheiluväen nousemaan poteroiden reunalle.


Maaottelua Ruotsia vastaan on käyty vuodesta 1925 lähtien. Se on maailman pisimpään ”elossa” pysynyt kahden maan välinen maaottelu ja siis sinällään jo instituutio.


Poissa ovat toki ne ”kultaiset” vuodet, kun Suomesta lähdettiin kymmenillä busseilla kannustamaan suomalaisia Tukholmaan. Silloin yhtä tärkeää oli matka kaatamaan isoveljeä.


Kun yleisurheilumaailmassa ei oltu vielä keksitty Kultaista liigaa tai Timanttiliigaa, oli maaottelu huipullakin oleville urheilijoille tärkeä kisa. Se oli hyvää valmistautumista arvokisoihin, paineineen kaikkineen.


Itse asiassa se on sitä yhä vieläkin, vaikka arvokisoja järjestetään j U17 sarjoista alkaen. Suomi-Ruotsi maaottelu on yhä kohti huippua kasvaville nuorille suomalaisille ja ruotsalaisille tärkeä kilpailu oman urheilijanpolun kannalta.


Maaottelussa on sopivasti paineita, mutta myös sopivasti kanssaurheilijoita, jotka takaavat sen, etteivät paineet käy kenellekään liian koviksi.


Maaottelun katsomossa on myös yhä väkeä. Toki katsojien profiili on muuttunut 2000-luvulla, mutta se kiinnostaa yhä kokeneiden yleisurheiluväen lisäksi nuorempia.


Sillä on siis paikkansa katsojien ja urheilijoiden keskuudessa.


Entä sitten lajien karsiminen?


Sekään ei ole välttämätöntä. Maaottelu on niitä ainoita paikkoja juosta esimerkiksi 5000 ja 10 000 metriä kansainvälisessä seurassa. Nytkin nähtiin se ihme, että Lasse Virenin vuonna 1972 juoksema maaotteluennätys 5000 metrillä passitettiin historiaan.


Maaottelu oli tärkeä Virenille, nelinkertaiselle olympiavoittajalle. Miksi se ei olisi sitä suomalaisille kestävyysjuoksijoille tänä päivänä.


Maaottelun suola onkin juuri siinä, että kahden päivän aikana käydään läpi kaikki olympialajit ja nyt mukaan otettu 3-ottelu. Jos tällainen on yhä mahdollista, niin miksi lähteä muuttamaan toimivaa formaattia?


Maaottelun ensimmäinen päivä käytiin läpi 3,5 tunnissa. Itse seurasin silmä tarkkana jokaisen suorituksen ja uskon että en ollut ainoa.


Toki maaottelun ympärillä kannattaa lukea ajan henkeä. Maaottelua ei välttämättä kannata käydä enää syyskuussa, sillä pahimmillaan ilmat ovat sellaiset, ettei urheilemisesta tule mitään. Nyt kilpailtiin onneksi hyvissä olosuhteissa.


Näyttää siltä, että Ruotsi on taas viemässä miesten maaottelun, naisissakin Ruotsi karkasi kovaan johtoon. Tämähän on ollut tuttu sävel viime vuosina. Ruotsalaiset ovat pystyneet venymään paremmin.


Maaottelu kertoo myös lajin tasosta, sillä yksi huippu ei vielä käännä kuuden urheilijan kisaa.


230 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page