top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Perttu Ruuska uusien haasteiden edessä

Superpesiksen viime kausien seuratuin pelaaja, vasta 19-vuotias Perttu Ruuskan kevät on muutosten aikaa.




Vimpelin pesäpallolukion päättymisen merkiksi Ruuska painaa päähänsä valkolakin ja samaan aikaan hän valmistautuu ensimmäiseen kauteen, jolloin hän pelaa syöttölautasen ääressä, ykköslukkarina.


-Lukkarin tontti oli junnuna unelma ja parin viimeisen vuoden aikana siitä muodostui tavoite, Ruuska myöntää.


Muutos aikaisempiin vuosiin on iso, sillä tähän saakka Vimpelin moukari on takonut juoksuja jokeripaidassa. Ja niitä juoksuja on syntynyt, ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana, kun hän pelasi kolme runkosarjan ja kaksi playoff peliä, syntyi niissä kuusi juoksua.


Seuraavana vuonna 2017 saldo oli jo runkosarjan 34 ja pudotuspelien 24 juoksua. Vuonna 2018 Ruuska puhkaisi jo 100 juoksun rajan takomalla runkosarjassa 128 juoksua ja pudotuspeleissä 18. Viime kaudellakin juoksuja syntyi 106 ja pudotuspeleissä 16.

Nyt edessä on siirtyminen pelaamaan numerolla 4 tai 5. Vimpelin tasoisessa joukkueessa se merkitsee käytännössä myös kotiutuspaikkaa, mutta ei suinkaan aina ajolähtöä.


-Henkisesti tilanne saattaa olla nyt helpompi. Jokerina lyödessä pitäisi aina puhkaista kenttä ja lyödä ainakin yksi juoksu. Nyt eteen saattaa tulla paljon myös tilanteiden rakentelua, Ruuska pohtii.


Ruuskan siirtyminen lautasen ääreen ei ollut mikään hetken mielijohde. Hän on toiminut junnujoukkueissa viimeiset kaksi vuotta lukkarina ja tuurasi myös Janne Heimosta tämän loukkaantumisten aikana.


-Sain kehittyä todellisen mestarin opissa, kun sain pelata samassa joukkueessa Heimosen kanssa, Ruuska kiittelee oppimestariaan.


Perttu myöntää, että juniorina hän ihaili Toni Kohosen toimintaa lautasen ääressä.


-Toni oli idoli ja todellinen lajilegenda. Toinen kovan luokan lukkari on Topi Kosonen, toiveena olisi että pystyisin hakemaan näpejä etukentältä yhtä hyvin kuin hän.


Siirtyminen lukkariksi merkitsi sitä, että nyt Ruuska määrittää lautasen äärelle sen kuinka Vimpeli pelaa ulkona. Hän on paitsi lautasen, myös pelin herra.


-Se on totta, että lukkari määrittää pitkälti pelin tempon. Lähtökohtaisesti pelaamme välillä nopeaa, niin kuin tähän asti, mutta välillä myös pitkiä heittoralleja, Ruuska pohtii.


Ruuskan käsi on yksi superin kovimmista, joten takapesille heittelyä nähdään varmasti enemmän kuin Heimosen aikana. Se taas merkitsee vastustajan etenijöille kovia aikoja. lautasen herran tavoitteena on ottaa mahdollisimman monta kärpästä kauden aikana.


-Joukkueen kannalta on tietenkin hyvä asia, että runko on jokseenkin sama kuin aikaisemmin, Samin (Haapakoski) ja Jannen (Heimonen) lähtöä lukuun ottamatta. Olen pelannut myös lukkarina etukentän kanssa, joten aivan alusta ei hommaa tarvitse kenenkään opetella.


Vimpeli pelasi hallikaudella laajalla rosterilla, selviten silti neljän parhaan lopputurnaukseen. Se ja joukkueharjoituksen on maaliskuusta alkaen jouduttu perumaan.


-Saarikenttä on nyt sula, joten siellä on tullut käyty syöttelemässä ”oikeissa” olosuhteissa. Vielä en ole mailaan koskenut kun ulkona on vielä niin kylmä.


Kotona Ruuska on katsellut paljon videoita ja opiskellut joukkueiden kärkipelaajien pelitapaa.


-Jokaisen joukkueen roolipelaajia on tullut opiskeltua, katsottu kuinka he pelaavat ja mitkä ovat heidän mielilyöntejä.


-Vaikka lukkarin paikka on vaativa, en ota siitä paineita. Koen sen haasteet vain motivoivana tekijänä. On hienoa kun pääsee kehittämään itseään monipuolisesti.


-Lukkarina saa ja pitää kehittää itseään ja pelitapaansa koko ajan, itse koen vaihdoksen virkistävänä asiana.


Vimpelin yhdeksän vuoden mitaliputki meni poikki viime syksynä, joten on selvää, että joukkueen tavoite on mestaruus, kunhan kausi vain päästään aloittamaan.


-Se on asia johon en voi itse vaikuttaa, enkä vaivaa sillä päätäni. Tässä on nyt tärkeämpiäkin asioita, joista pitää huolehtia.


-Nyt mennään eteenpäin määräysten ja suositusten mukaan.


Jos määräykset pysyvät voimassa, viettää Perttu Ruuska toukokuun lopussa pienessä piirissä ylioppilasjuhliaan. Hän valmistui Vimpelin pesäpallolukiosta ja sen merkiksi päähän laitetaan valkolakki.


Jari Porttila

228 views0 comments

Recent Posts

See All

コメント


bottom of page