• Jari Porttila

Torsti jäi toiselta kierrokselta ”En saanut otetta”


Alppihiihdon maailmancup avattiin viikonloppuna perinteisellä Söldenin jäätikkökilpailulla. Miesten kilpailussa suomalaisista oli mukana Samu Torsti, jonka odotukset olivat kauden alla korkealla.


Torsti jäi kilpailun ensimmäisen laskun vieneestä Roland Leitingerista 2.67 sekuntia ja viimeisestä toisen kierroksen paikasta 65 sadasosaa. Torstin sijoitus oli lopulta 42.


-Tottakai tulos oli pettymys, viimeiset 3-4 viikkoa on menneet hyvin. Yleisesti ottaen se miltä lasku tuntui ja miten se tuli tuntui ihan hyvältä. Jyrkkä pätkä on täällä poikkeuksellinen ja tällä kertaa en saanut siitä oikein minkäänlaista otetta, kommentoi Torsti heti kilpailun jälkeen. Torstin kausi jatkuu maailmancupin osalta Itävallan Lechissä parisuurpujottelulla, mikäli kilpailu päästään lumitilanteen salliessa laskemaan; -Pitää katsoa isoa kuvaa. Kausi on pitkä ja seuraavaan kisaan on vielä paljon aikaa. Jatketaan eteenpäin.


Miesten kilpailun voittoon laski hyvän toisen laskun tehnyt Sveitsin Marco Odermatt. Hän nousi ensimmäisen kierroksen kolmannelta sijalta voitoon.Itävallan Roland Leitinger huudatti kotiyleisöä ottamalla toisen sijan ennen Slovenian Zan Kranjecia.

Erika Pykäläinen pettyi naisten kilpailussa Lauantaina lasketussa naisten avauksessa Erika Pykäläinen jäi kauas tavoitellusta toisen kierroksen paikasta. Pykäläinen oli lopulta 60:s ja ero viimeiseen toisen kierroksen paikkaankin repesi 2,5 sekuntiin.


Yhdysvaltain Mikaela Schiffrin juhli jo uransa 70. voittoa kiertueella. Sveitsin Lara Gut antoi kuitenkin kovan vastuksen (+0.14) ja naisten kaudesta voidaankin odottaa jännittävää myös muiden kärkilaskijoiden päästessä vauhtiin. Pykäläisen onnistuneet treenilaskut eivät siirtyneet vielä Söldenissä kilpailuun; -Oli itselle ja varmasti tiimille myös pettymys, odotukset olivat kovat tähän kisaan. Jyrkkä koitui kohtaloksi, mutta laskuun osui myös hyviä pätkiä. Loppu tuli hyvin ja on kiva nähdä, että vauhti on siellä. Pykäläinen kertoi jatkavansa pettymyksestä huolimatta hyvillä fiiliksillä kohti Levin kotikilpailua. Naiset kilpailevat Levillä kaksi pujotteluosakilpailua 20.-21.11. -Tänään emme olleet vielä valmiita etenemään toiselle kierrokselle. Kilpailu oli tänään erittäin kova naisille ja kaikilta vaadittiin lähes täydellistä onnistumista toisen kierroksen paikkaan.


-Valmistautuminen kauteen on kuitenkin sujunut hyvin ja tältä joukkueelta voi odottaa pisteitä seuraavissa kilpailuissa, kommentoi naisten päävalmentaja Nicolas Burtin.


Maailman kärkilaskijat suuntaavatkin nyt Suomen Lappiin valmistautumaan Levin maailmancupin pujotteluihin.

27 views0 comments

Recent Posts

See All