top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Univelka painoi Kujanpäätä


Mondo Duplantis voitti Astanan kisan tuloksella 580. Kuva Jari Porttila


Urho Kujanpää joutui tyytymään WA:n hallisarjan Gold Tourin osakilpailussa Astanassa tulokseen 535 ja kuudenteen sijaan.


– Olisin halunnut hypätä edes lähelle Tampereen tiistain kilpailun tulosta, eli sellaisen 550-560, miksei paremminkin. Verryttelyssä kaikki tuntui hyvältä, mutta vauhtijuoksun loppuun ei ihan löytynyt paukkuja. Vaikka videolta näytti, että juoksu olisi tullut hyvin, tiistaina Tampereella 570 ylittänyt Kujanpää totesi SUL:n tiedotteessa.


Kujanpää kertoi ennen kisaa Maximusportille tavoitteen olevan EM-rajan 575 ylittämisessä. Nyt hänpudotti kolmasti 550:stä ja rajan ylitys ylitys siirtyi tulevaisuuteen. Kujanpää löysi kuitenkin selkeän syyn siihen, miksi hyppy ei kulkenut Astanassa.


– Tässä oli pari heikompaa yötä ennen Tampereen kisaa ja sen jälkeen aika paljon matkustusta. Eli koko viikon unijakso oli sen verran heikko, että se alkoi tuntua.


Kujanpään matka Astanaan alkoi torstaina jo kello 04:30 lennolla Frankfurtiin. Siellä hän joutui viettämään koko päivän lentokentällä, josta lähti charterlento Astanaan vasta myöhään illalla. Hoteilla urheilijat olivat vasta aamu yön tunteina.


Matkaväsymys näkyi myös Mondo Duplantisin otteissa. Ruotsalainen jäi kauden avauksessaan tulokseen 580, vaikka kertoi tavoitteensa olleen, että hyppää kaikissa kisoissa vähintään 600. Mondon hypyistä näki, että juoksu ei kulkenut vielä lähellekkään parhaalla mahdollisellatavalla.


Astanan kovimmasta tuloksesta vastasi 100 aitojen ME-nainen Tobi Amusan. Hän voitti 60 metrin aidat uudella Afrikan ennätyksellä 7,77. Amusanin 100 m aitojen ME on 12,12.


Reetta Hurske juoksi viime talvena SE:n 7,79. Hurske avaa hallikautensa tiistaina Ostravassa, kisa näkyy Livenä MTV:n jakelukanavissa.


Elmo Lakka piti hyvää vauhtia Ranskan Nantesissa, Lakka oli kisan kakkonen ajalla 7,63. Juoksun voitti ranskalainen vuoden 2021 Euroopan hallimestari Wilhem Belocian loistoajalla 7,55.


– Tykkään siitä millainen on yleisvire. Ei myöskään satu mihinkään ja tuntuu mukavalta kisata tuollaisia Belocianin tapaisia maailmanluokan juoksijoita vastaan, Lakka kuvasi kilpailuvirettään.

 

Joonas Rinne juoksi Nantes´n 800 metrillä viidenneksi ajalla 1.48,88. Juoksun voitti belgialainen viime talven EM-pronssimitalisti  Eliott Crestan ajalla 1.45,96.


Samuli  Samuelsson piti hurjaa vauhtia Helsingin liikuntamyllyssä, hän pysäytti kellot aikaan 6,65 joka jää vain sadasosan hänen kahden vuoden takaisesta ennätyksestään. Matkan SE on Markus Pöyhösen vuonna 2003 juoksema 6,58.


Heta Tuuri kilpaili Puolan Lodsissa, hän oli korkeuskisan viides tuloksella 180.


Jari Porttila

127 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page