Jari Porttila
Uutta tietoa Kanalan loukkaantumisesta

Mikko Kanala loukkaantui kauden avausottelussa. Kuva Jari Porttila
Jari Porttila
Vimpelin Vedon tehomies Mikko Kanala ei ehtinyt montaa kertaa mailaan tarttua kauden avausottelussa Alajärveä vastaan, kun kyljestä riipaisi ja ottelu jäi kesken.
Maximusport tavoitti illalla Vimpelin pelinjohtajan Tomi Niskasen ja hän valotti, mistä oli kyse.
-Mikolla nappasi kyljestä, keskivartalovamma.
-Huomenna tutkitaan tarkemmin mistä on kyse ja sen pohjalta tehdään jatkosuunnitelmat, Niskanen kertoi.
Kanala oli myös viime kaudella pitkään loukkaantuneiden kirjoissa, palaten kentälle vasta pudotuspeleistä. Oletus on, että nyt tauosta ei tule yhtä pitkää.
Veto oli sarja-avauksessaan tyly isäntä ykköspesiksen viime kaudella voittaneelle Alajärvelle. Ensimmäinen jakso oli vielä numerollisesti tasaväkinen, Veto vei sen 2-0, mutta toisella keppi alkoi löytää oikean osumakohdan ja jakso meni Vimpelille 19-3.
-Olin kyllä tyytyväinen joukkueen esitykseen myös ensimmäisellä jaksolla. Pelasimme ulkona juuri niin kuin olimme suunnitelleet, Niskanen painotti.
Alajärvi sai rakennettua ensimmäisellä jaksolla neljä kolmostilannetta ja toisella 11.
-Toisella jaksolla pojat alkoivat osua palloon kunnolla ja peli vapautui sen myötä.
Janne Mäkelä pelasi kauden avauksessa 500 pääsarjaottelunsa, sen kunniaksi hän löi kolme juoksua. Viime kauden lyöjäkuningas Jukka-Pekka Vainionpää avasi vielä mahtavammin, saldo 1+5 ei jättänyt ketään kylmäksi. Erityisesti takaa läpi lyöty kunnari oli huikaiseva näyttö miehen tasosta.
Niskanen nosti kuitenkin esille ja syystä uransa toisen superpesisottelun pelanneen Veeti Kortehiston ja loistavasti etenkin sisällä pelanneen Juho Heikkalan.
-Veetille tuli iso ruutu paikattavaksi kun Kanala loukkaantui, hän onnistui loistavasti.
-Juho oli loistava etenkin sisällä, Niskanen painotti.
Juho Heikkala tykitti palloa oikein urakalla Savonjokeen. Tuloksena oli kaksi lyötyä ja kaksi tuotua juoksua.
Matias Rinta-aho oli myös tehokas, saldona neljä lyötyä. Olli Heikkala ansaitsee myös erityismaininnan, mies toi kauden avauksessa peräti kuusi juoksua, kovin määrä hänen urallaan yhdessä superin ottelussa.
Superin avauus oli tuloksellisesti synkkä Alajärvelle, mutta sen pelissä oli paljon aihioita, joilla menestyy varmasti sarjan keskitason joukkueita vastaan.