top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Vikströmillä epäonnea, joutui turvautumaan varajouseen


Tokion olympialaiset saatiin suomalaisten osalta käyntiin jo ennen avajaisia, kun Antti Vikström oli mukana jousiammunnan alkukilpailussa. Vikström oli lopulta 45:s, kun mukana oli kaikkiaan 64 urheilijaa.


Alkukilpailussa urheilijat laitettiin järjestykseen ns. mies vastaan mies kisaan. Vikström saa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaansa Malesian Khairul Anuar Mohamadin.


Vikström ampui tasaisen sarjan, vain ensimmäisen puoliskon kuudes sarja oli vaikea, siinä hän jännitti yhden vitosen ja sarjan tulos 45 oli 10 pistettä heikompi kuin muiden sarjojen. Syy heikkoon tulokseen selvisi myöhemmin.


Suomalaisen sarjat olivat 54-52-56-54-55-45 ja toisen jakson sarjat 54-57-54-56-57-55, yhteistuloksen ollessa 649.


Jos Vikström olisi ampunut kuudennen sarjansa samaan tahtiin kuin muut, olisi hän noussut jo sijalle 24. Tämä kertoo paljon suomalaisen potentiaalista.


– Ammunta oli hyvää, mutta aika hankalia välineongelmia oli alkuun. Eilen virallisissa harjoituksissa minulta halkesi pääpyssyn alalapa, ja harjoitusten päätteeksi piti ottaa varajousi käyttöön. Ei siinä mitään – näin voi käydä, mutta ei ole minulle käynyt 20 vuoteen, eli koko urani aikana, Vikström kertoi olympiakomitean sivuilla.


– Varajousesta irtosi heti kisan alussa tähtäin, mikä aiheutti korkeushajontaa. Kiristettiin tähtäin, mutta taas sitä alkoi tulla ensimmäisen puolikkaan loppuun.


Tuo oli juuri se tuloksen 45 tuottanut sarja.


-Sen jälkeen valmentaja katsoi joka sarjalla, että tähtäin varmasti pysyy kiinni. Sitten alkoikin sijoitukset nousta, ja toisella puolikkaalla olinkin koko porukan 12:nneksi paras.


Rankingkierroksella määriteltiin lähtöasemat pudotusotteluihin, jotka käynnistyvät joukkuekilpailujen jälkeen ensi viikon tiistaina.


– Varmistellaan, että välineet ovat kunnossa otteluihin, eikä tätä samaa tapahdu siellä. Ikävää, että tällaista tapahtuu Olympialaisissa, mutta parempi nyt kuin otteluissa, Vikström niputti.


Vikströmin vastustaja avauskierroksella on Malesian Khairul Anuar Mohamadin. Hän on vuoden 2019 MM-kisojen hopeamitalisti. Malesialainen on mukana nyt kolmansissa olympialaisissaan, vaikka on vasta 29-vuotias. Hän sijoittui Lontoon kisoissa 2012 sijalle 6 ja Riossa 2016 sijalle 17.


Suomen Samuli Piippo sijoittui Riossa sijalle 33, eli hän ei päässyt jatkoon pudotuskierroksilla. Riossa kulta meni Etelä-Koreaan, silloin voiton vei Bon-Chan Ku. Nyt kaikki kolme Etelä-Korean edustajaa olivat karsinnassa neljän parhaan joukossa.


Pudotuskierrokset alkavat ensi tiistaina.


Karsinnan ykkönen oli Etelä-Korean Je Deok Kim, hän ampui tuloksen 688.


Antti Vikströmin valmentaja-isä Pentti kertoo Kisakatsomo podcastilla millaisen hässäkän jousen hajoaminen Tokiosa aiheutti:




Jari Porttila



26 views0 comments

Recent Posts

See All

Comentarii


bottom of page