top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Vimpeli on Pohjanmaan ykkönen


Vimpelin Veto otti vankasti Pohjanmaan pesisherruuden Seinäjoen Jymy-Jussien kotikentällä. Jussit pysyivät vielä ensimmäisellä jaksolla jotenkin mukana, mutta toisella jaksolla voittajasta ei ollut epäilystäkään. Vimpeli otti toisen peräkkäisen kolmen pisteen voiton luvuin 5-4, 10-3.


Ottelun ratkaisijoina olivat tutut nimet; Matias Rinta.aho ja Janne Mäkelä. Kummankin ruuti oli juuri niin kuivaa kuin tällaisessa ottelussa pitääkin olla. Rinta-aho tykitti yhteensä viisi juoksua, joista yksi oli kunnari, Mäkelä puolestaan kolme juoksua, joista yksi kunnari. Ottelun kolmannen kunnarin iski Olli Heikkala.


Vimpeliltä puuttui joukkueesta Mikko Kanala. Kärjeksi oli nostettu Aleksi Rantala, hän menikin hyvin kentälle ja Olli Heikkala pystyi jälleen siirtämään kärkeä hurjalla, 83 prosentin teholla.


Vaikka Vimpeli nyt nollasi Jussit, niin paljon jäi parantamisenkin varaa. Etenkin Perttu Ruuskan sisäpeli oli kateissa, miehen mailasta syntyi koko ottelussa kahdeksan paloa. Ruuska pääsi mielipaikalleen, yrittämään kotiutusta viisi kertaa, mutta onnistui vain kahdesti.


Lautasen ääressä Ruuska oli herra ja hidalgo ja hänen pelirytmin muutokset sotkivat Seinäjoen pelin tehokkaasti. Jussien lautasen ääressä Rasmus Tepolla oli suuria ongelmia, hän antoi Vimpelille kolme juoksua vapaataipaleella, eikä syöttö meinannut pysyä millään lautasella.


Kierroksen kärkiottelussa Joensuu otti toistamiseen voiton Sotkamosta. Kainuulaiset nousivat ensimmäisellä jaksolla hienosti 3-3 tasapeliin, mutta Joensuu meni toisella menojaan Aleksi Rautiaisen kolmosrajan puhkaisulla, joka tuotti kaksi juoksua. Muuten Rautiaisen tehot olivat Ruuskan tasoa, viisi kotiutusyritystä, joista kolme onnistumista. Joensuu vei toisen jakson luvuin 5-1.


Joensuu otti kahdesta Sotkamo-pelistä viisi pistettä ja jätti Jymyn nollille. On hyvä muistaa, että syksyllä kaikki pudotuspelit pelataan paras kolmesta systeemillä ja juuri nyt näyttää siltä, että Joensuu on ainakin siihen valmis.


Jymy porskutti alkukaudesta kovalla tahdilla, mutta kaksi viimeistä peliä se on hävinnyt. Voi vain aavistella millaiseen myllyyn Koskenkorva joutuu sen vieraana sunnuntaina. Etenkin kun Kossulla on lauantaina kotipeli Vimpeliä vastaan.


Kierroksen kolmannessa ottelussa Kouvola otti varman voiton Hyvinkäästä luvuin 3-1, 7-2. Jere Dahlströn paukutti taas viisi ja Toni Kohonen neljä juoksua.


Jari Porttila

325 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page