• Jari Porttila

Vimpeli yllätti Mäkelän johdolla Sotkamon


Vimpelin Vedon nuori joukkue yllätti Sotkan Jymyn joukkueiden välisessä ensimmäisessä yhteenotossa Saarikentällä. Ottelun kuningas oli Janne Mäkelä, Jokeri sivalsi kaikkiaan viisi juoksua. Vimpeli voitti ottelun 2-0 ( 5-4, 5-4 ).


Mäkelällä oli ottelussa seitsemän kotiutustilannetta ja hän onnistui niissä viides. Tämä nosti miehen ottelun parhaaksi. Mäkelän lyönti oli loistavassa säässä pelatussa ottelussa kohdillaan, etenkin toisen jakson ratkaissut läpilyönti kakkospuolelta Savonjokeen oli vastustamaton.


-Meillä jäi vielä parannettavaa ulkopeliin. Nyt Vimpeli pääsi yllättämään meidän, mutta sunnuntain peliin tulemme vielä kovemmalla asenteella, vakuutti Sotkamon pelinjohtaja Jani Komulainen.


Vimpelin jokeriosasto oli pelipäällä, sillä Matia Rinta-aho ratkaisi ensimmäisen jakson, myös kakkospuolen puhkaisulla. Vimpelin lukkarina esiintyi nyt ensimmäisen kerran kokonaisvastuun lukkaroinnista kantanut Perttu Ruuska.


-Ihan tyytyväinen olen, pientä hiomista toki vielä löytyy, Ruuska tuumi ottelun jälkeen.


Ruuskan ja etukentän vuoropuhelussa on vielä hiomisen varaa, mutta se on ymmärrettävää kun yhteisharjoituksia on takana vasta muutama. Ruuska pelasi ottelussa numerolla neljä. Hänellä oli koko ottelussa vain yksi kotiutustilanne, josta ei tullut juoksua, mutta Perttu toi kaikkiaan kolme juoksua. Ruuska olikin joukkueensa selkeä ykkönen tuoduissa juoksuissa!


-Vaikka Vimpeli ei oikein saanut rakennettua Pertulle tilanteita, pelasi hän hyvän ottelun, kehui JRTV:n kommentaattori Vesa Liikala.


-Vimpelistä onnistuivat erityisen hyvin nuoret, kuten Mikko Vihriälä ja Ville Takala, Liikala kehui.


-Sotkamo ei oikein saanut sisäpeliään kulkemaan, mutta eivvät he kahta kertaa yskähtele. Sunnuntain peliin tulee ärsytetty Sotkamo, Liikala uskoi.


Ottelu oli Saarikentän avausottelu, mutta väkeä peli keräsi yllättävän hyvin.


-Vain muutama lippu jäi myymättä, eli lähes täysi tupa seurasi ottelua, Vimpelin Vedon toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Kujala myhäili.


Korona-ajalle tyypillistä näyttää olevan se, että vaikka ulkona pidettäviin urheilutapahtumiin voi tulla turvallisin mielin, väki ei vielä uskalla liikkua samaan malliin kuin viime kesänä. Vuosi sitten Vimpeli ja Sotkamon harjoitusottelutkin olisivat keränneet toista tuhatta katsojaa.


Joukkueet kohtaavat huomenna uudelleen, suoraa lähetystä voi seurata https://jarviradio.radiotaajuus.fi/jrtv/vivesojy/ sunnuntain ottelu alkaa 12.45 studio-osuudella, jossa asiantuntujana on Vesa Liikala.


Vimpeli, Jari Porttila


708 views

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com