top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Vimpelissä jatkava Mäkelä: ”Vähän sitä piti miettiä”


-Vähän sitä jatkoa piti miettiä. Ensi oli ajatuksena että 40 vuotta ja 1000 juoksua, niin se olisi siinä, Janne Mäkelä naureskelee maximusportin haastattelussa.


Janne Mäkelän ja Vimpelin Vedon sopimus, joka kattaa vuoden 2022, jukistettiin tiistaina. Samaan aikaan Veto kertoi youtube-kanavallaan Jukka-Pekka Vainionpään siirtymisestä Vimpeliin kaksivuotisella sopimuksella. Vedolla onkin nyt maan kovimmat kotiuttajajokerit.


-Siihen tuli nyt rinnalla Suomen kovin lyöjä, ajattelin että jos Jukkikselta voisi vielä saada jotain oppia, Mäkelä viittaa Vainionpäähän.


Mäkelä voitti viime vuonna runkosarjan lyöjäkuninkuuden, Vainionpää oli saman tilaston nelonen. Mäkelä löi runkosarjassa 13 juoksua enemmän, yhteensä kaksikko mätti runkosarjan aikana 10 kunnaria ja 167 tavallista juoksua.


-Onhan pelinjohtajalla nyt ainakin varaa valita, Mäkelä naurahtaa kysymykselle kuinka kaksi kovaa lyöjää jakaa tehtävät kauden aikana.


-En tiedä onko nyt sen helpompi pelata, ainahan sitä lähdetään juoksuja lyömään kun mailaan tartutaan. Ei se, että kaarella on toinenkin kova jokeri hommia sen enempää helpota.


Vimpelin joukkue alkaa olla muutamaa palasta lukuunottamatta kasassa. Ainostaan Veli-Pekka Yli-Hirvelä ja Teemu Isoketo ovat enää ilman sopimusta.


-Tämä minun sopimukseni on vielä niin uusi asia, että en ole vielä ehtinyt sen tarkemmin pohtimaan ensi kautta. Nyt kun kerroit, niin ihan hyvältähän tuo joukkue vaikuttaa, Mäkelä naurahtaa.


Mäkelä pelasi viime kesänä yhden uransa parhaista kausista. Harjoitteli meni siis niin sanotusti nappiin, mikä sen salaisuus oli?


-Lepo oli se avainsana. Piti muistaa huoltaa kroppaa ja antaa sen levätä tarpeeksi harjoitusten jälkeen. Uskon, että tuleva talvi mennään samalla kaavalla.


-Joskus aikanani olen mätkinyt 12500 palloa talven aikana pressuun, nyt ei mennä lähellekään sitä. Vasta sitten kun solmitaan piikkarit jalkaa, aletaan hakata palloa tosissaan, Mäkelä muistuttaa.


Mäkelä ei pelannut viime talvena montaakaan hallipeliä, eikä usko olevansa nytkään niissä mukana, ainakaan kaikissa.


-Kyllä minun harjoittelu painottuu sinne kesään, sinne tähdätään ja siellä pyritään olemaan kunnossa. En välttämättä pelaa yhtään hallipeliä, hän pohti.


-Täytyy tietysti jutella siitäkin pelinjohdon kanssa, niin että olemme samaa mieltä asioista.


Mäkelän sopimus kattaa siis kauden 2022, Vainionpään vielä kauden 2023.

Nimekkäimmistä pelaajista auki on enää Toni Kohosen tulevaisuus. Tiistaina ilmoitettiin, ettei hän jatka enää Kouvolassa. Mutta jatkuuko ura ja missä, siitä ei kerrottu.


Jari Porttila

1,374 views0 comments

Recent Posts

See All

コメント


bottom of page