top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Välimäki nousi huippukierroksella kohti kärkeä


Sami Välimäki pelasi huippukierroksen Dubain European Tourin kisan kolmantena päivänä ja nusi kohisten kohti kärkeä. Välimäki pelasi tuloksen -7 ja sen nosti hänet jaetulle sijalle 12. ennen lauantain viimeistä kierrosta.


Välimäki pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää tulokseen -5, kun hän oli kahtena ensimmäisenä päivänä pelannut alkuysin tulokseen -1. Takaysillä Välimäki tehtaili vielä kolme birdietä, mutta yksi bogey pudotti tuloksen -7:ään.


Dubain kisa on helpohkolla kentällä huipputasokas, sillä kisaa johtavan Andy Sullivanin tulos on kolmen päivän jälkeen -21. Välimäki on tuloksessa -13, jolla hän on viiden lyönnin päässä kolmannesta sijasta. Välimäki on pelannut Dubaissa kierrokset tuloksiin 70-68-65. Jos tahti jatkuu samana, löytää hän itsensä kärkiviisikosta.


Mikko Korhosen lento ei jatkunut kahden ensimmäisen päivän veroisena, sillä Korhonen pelasi tuloksen 71. Hän on kokonaistuloksessa -10, sillä irtoaa 32. sija.


-Vähän nihkeä päivä tänään. Takaysillä ihan hyvä jakso, mutta muuten aika keskinkertaista.

-Löin alkuun aika huonosti ja koitin vain pitää pallon kentällä. Vikalla missasin vielä tap-inin ihan omaa huolimattomuutta. Näin tänään, huomenna jatketaan, Korhonen kertoi.


Korhosen kierrokseen mahtui neljä birdietä ja kolme bogeytä.


Kisan kolmas suomalainen, Tapio Pulkkanen pelasi kierroksen 73 lyöntiin, eli yhden yli ihannetuloksen. Pulkkasen kohtaloksi koitui 10. reikä, jossa hän teki tuplabogeyn.

Kilpailun viimeinen kierros nähdään lauantaina suorana Viaplayssä, kello 8.30-13.30.


Jari Porttila


19 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page