• Jari Porttila

EM-mitalisti ei päässyt harjoittelemaan Helsingissä


Tuore EM-kisojen mitalisti Lotta Kemppinen sai kokea karusti ennen EM-kisoja hallituksen linjaukset urheilutilojen käytöstä. Hän ei päässyt tekemään viimeistelyharjoituksiaan Helsingissä sijaitsevaan Liikuntamyllyyn.


Asian nosti esille huippuvalmentaja Anne Suoranta Facebookissa. Hän kirjotti, että ” Vielä viime perjantaina ei esim. Lotta Kemppisellä ollut pääsyä Myllyyn, edes tekemään valmistavaa EM-kisoihin.”


Lotta Kemppinen ei kuulu Olympiakomitean tukiurheilijoiden joukkoon, eli siihen ryhmään jolle on pyritty takaamaan harjoitusolosuhteet myös korona-sulkujen aikana.


Liikuntamyllyä hallinnoi Helsingin kaupunki ja se on pääkaupungin ainoa suuri harjoituskeskus. Sen yleisurheilutilassa voi harjoitella samaan aikaan useita kymmeniä urheilijoita, ainakin 10 metrin turvaväleillä.


Liikuntamylly on ollut suljettu tavallisilta liikunnanharrastajilta marraskuun alusta 2020 lähtien ja pysyy kiinni ainakin maaliskuun loppuun 2021. Tuona aikana huippu-urheilijat ovat kuitenkin voineet käydä paikalla harjoittelemassa.


EM-kisoja edeltänyt viikko oli kuitenkin poikkeuksellinen, sillä Lotta Kemppisen taso ei riittänyt avaamaan harjoituskeskuksen portteja. Hallituksen uudet linjaukset pitivät hänet ja monet muut yleisurheilijat ”ulkoruokinnassa”.


Urheiluväki on puristellut kättä nyrkkiin taskussa koko talven. Hallituksen koronalinjaukset ovat ajaneet harrastamisen ja niitä tarjoavat seurat katastrofin partaalle. Seurat elävät vapaaehtoisten toimesta, mutta kun harjoittelu on pistetty jäihin, ovat myös vapaaehtoiset kadonneet.


Koronarajoitusten hinta onkin liikunnan saralla valtava ja sitä maksetaan vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Kun lapsille ja nuorille annetaan nyt yhteiskunnasta malli, jossa liikunta ei ole jokapäiväinen, ei edes jokaviikkoinen vapaa-ajan muoto, näkyy se pian sote-menoissa.


Kaiken huippuna voidaan pitää nyt valmisteluissa olevia ulkonaliikkumiskielto ehdotuksia. Tähän mennessä on estetty seurojen johdolla tapahtuva liikunta, jos nyt estetään vielä omaehtoinen liikunta ulkotiloissa, niin laskusta tulee järkyttävä.


Ravintola-ala on nostanut kiellot ja rajoitukset kerta toisensa jälkeen julkiseksi puheenaiheeksi. Urheiluväelläkin olisi ollut siihen mahdollisuus, etenkin kun Olympiakomitean uusi puheenjohtaja Jan Vapaavuori on tunnettu poliitikko ja Helsingin pormestari.


Jostain syystä tällä sektorilla on ollut hiljaista.


Palataan vielä Kemppiseen ja hänen yllätysmitaliinsa. Se tuli siis ilman apurahoja ja ilman kunnollista viimeistelyä. Se kertonee siitä, millainen kultakimpale suomalaisella yleisurheilulla on käsissään. Kemppisen esimerkki kertoo myös kääntäen omaa tarinaansa siitä, että vaikka ulkopuoliset eivät ”uskoisi” menestykseen, on se lopulta kiinni vain itsestään.


Yleisurheilulla on nyt kasassa uusi, kultainen sukupolvi. Kolme mitalia EM-kisoista on vasta alkusoittoa sille, mitä on luvassa. Nyt meillä on urheilijoita, joille ei kelpaa se tavanomainen, vaan he haluavat enemmän. He ovat valmiita tekemään kaikkensa menestyksen eteen, mikään vuori ei ole heille ylitsepääsemätön este.


Jari Porttila

406 views0 comments

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com