• Jari Porttila

Hirvonen ja Aalto väläyttivät


Suomen yhdistetyn miehet olivat Rukan avauksessa mäkiosuudella vaisuja, mutta Eero Hirvonen oli hiihto-osuuden koko joukon nopein.


Erikoismäen karsinnassa Antti Aalto puolestaan ponnisti kahdeksanneksi, vaikka hyppy oli vain kohtuullinen. Lauantain kisaan selvisi mukaan kaikkiaan kolme suomalaista.


Yhdistetyssä suomalaisilta odotettiin mäessä selkeää parannusta viime kauteen, olihan joukkue valmistautunut kauteen itävaltalaisen mäkivalmentaja Falko Krismayrin johdolla.


Tiedot harjoituksista kertoivat, että mäkipuolella on kehitytty, mutta kilpailu näytti muuta.

Toki on muistettava, että kun hypätään Rukan jättimäestä, niin yhdistetty on lähes puhtaasti mäkikisa.


Onnistuneella hypyllä voi leiskauttaa 140 metriä, epäonnistuneella jää 100 metriin. Hiihtoajassa tässä häviää niin paljon, että eroa on mahdoton ottaa kiinni ladulla.


Hirvonen oli kuitenkin ladulla vahva ja nousi sijalle 17:sta. Hän ohitti ladulla yhdeksän miestä, joten jos hän hyppää lauantain ja sunnuntain kisoissa hieman paremmin ja kun hiihtomatka tuplaantuu, voi häneltä odottaa nousua 10 parhaan joukkoon.


Ilkka Herola epäonnistui mäessä pahasti, nousi sijalle 29, mutta se ei kerro edes osatotuutta hänen kunnostaan. Myös Herolalla on kaikki edellytykset nousta 10 sakkiin, kun hyppy onnistuu.


Erikoismäen karsintaa häiritsi takatuuli ja kilpailun jyryn epäonnistunut toiminta. Jyry lähetti alkupään karsijat matkaan niin alhaalta, että Suomen kansallinen ryhmä jäi kumpuun. Kun lavaa yleensä hilataan loppupään hyppääjille alaspäin, niin nyt sitä nostettiin kun parhaat tulivat vuoroon.


Tästä huolimatta Antti Aalto venytti alkupäässä hienosti ja oli kauden avauskisassaan maailmancupissa kahdeksas. Karsinta lupaa hyvää sekä lauantain että sunnuntain kisaa ajatellen.


Karsinnan läpäisivät myös Niko Kytösaho ja Andreas Alamommo.



17 views0 comments

Recent Posts

See All