• Jari Porttila

Junnila ja Pulli saivat olympialipun


Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö on valinnut viisi uutta urheilijaa Tokion olympiajoukkueeseen. Olympiakomitean hallitus vahvisti valinnat 9.3. Paikan olympiajoukkueeseen saivat Ida Hulkko (uinti), Ella Junnila ( korkeushyppy), Kristian Pulli (pituushyppy), Henri Ruoste (ratsastus) ja Tuula Tenkanen (purjehdus).

Suomen joukkueeseen on nyt valittu 12 urheilijaa, kun ensimmäisessä valinnassa joulukuussa 2019 joukkueeseen nimettiin Lotta Henttala, Matti Mattsson, Satu Mäkelä-Nummela, Veli-Matti ”Aku” Partanen, Tuuli Petäjä-Sirén, Topi Raitanen ja Kaarle Tapper.

Huippu-urheiluyksikkö noudattaa olympiavalinnoissa joustavan valinnan periaatetta, jonka perusteella urheilijoita valitaan olympiajoukkueeseen sitä mukaa kun vaadittavat kriteerit täyttyvät. Tokion kesäolympialaiset kilpaillaan 23.7.-8.8.2021.

Huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki kertoo, että olympiajoukkueen toisessa valinnassa keskityttiin niihin urheilijoihin, joilla on jo tässä vaiheessa hankittuna olympiapaikka Tokioon, ja joiden ei enää tarvitse kilpailla edustuspaikoista muiden suomalaisurheilijoiden kanssa.

– Olympiakarsinnoissa on edessä todella tiivis kevät ja toisaalta urheilijoiden arki ja valmistautuminen kisoihin on poikkeusoloissa haastavaa.


-Valitsimme nyt joukkueeseen viisi hienoa urheilijaa, joilla kaikilla on onnistuessaan vahva menestyspotentiaali Tokiossa. Tällä aikaisella valinnalla haluamme tukea näiden urheilijoiden mahdollisuutta keskittyä maksimaalisesti omaan tekemiseensä ja itsensä kehittämiseen kohti olympialaisia, Lehtimäki sanoo.

Lehtimäki kertoo olevansa erittäin tyytyväinen suomalaisurheilijoiden otteisiin alkuvuonna.

– Nuorten yleisurheilijoiden esiinmarssi EM-halleissa oli vahva näyttö siitä sukupolvesta, joka meillä on kasvamassa. Myös muissa lajeissa on hyviä merkkejä ilmassa. Odotan, että Suomen olympiajoukkueen koko Tokiossa on noin 50 urheilijaa.

– Olemme tehneet lajien ja urheilijoiden kanssa todella paljon töitä ollaksemme valmiita sitten, kun koronapandemia hellittää ja kansainvälinen kilpailutoiminta on lähempänä normaalia.


-Nyt näyttää siltä, että olemme oikeassa suunnassa kohti Tokiota, Lehtimäki sanoo

Henri Ruosteen olympiaunelma toteutuu

Kouluratsastaja Henri Ruoste kertoo olympiavalinnan olevan hänelle pitkäaikaisen unelman täyttymys.

– Valinta on ihan mahtava juttu. On varmasti jokaisen urheilijan unelma edustaa omaa maataan olympiakisoissa.


-Se on varmasti erityinen kokemus, joka tulee eteen ehkä vain kerran elämässä. Minulle henkilökohtaisesti se on tosi iso asia, ja sen eteen on tehty monta, monta vuotta töitä, Ruoste sanoo.

– Olympiaedustus tuo varmasti lisää intoa ja motivaatiota, ja toivottavasti myös isomman yleisön kiinnostusta kouluratsastukselle.


-Samaan aikaan teemme lajin sisällä kovasti töitä, että meillä olisi Pariisissa 2024 joukkue kouluratsastuksessa. Se on pitkä tie, mutta kaikki ovat tosi motivoituneita tekemään töitä sen eteen, Ruoste sanoo.


Suomella on ollut olympialaisissa viimeksi kouluratsastusjoukkkue Soulin kisoissa 1988. Silloin Kyra Kyrklund, Tutu Sohlberg, Jenny Erikson ja Maarit Raiskio sijoittuivat hienosti kuudenneksi.


13 views0 comments

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com