• Jari Porttila

Niskanen hyytyi lopussa ”Raskas reissu, tänään en onnistunut”


Suomalaiset romahtivat Perttu Hyväristä lukuun ottamatta MM-kisojen vapaan 15 kilometrin kisassa. Parisprintin sankari Joni Mäki heitti leikin kesken vitosen jälkeen ja Iivo Niskanen vajosi puolimatkan jälkeen sijalle 18. Markus Vuorela oli sijalla 27, hän hiihti jokseenkin tasollaan.


-Varmasti lähempänä kärkeä olisin toivonut olevani, mutta ei tänään, Niskanen myönsi.

Niskanen oli vielä puolimatkassa mukana jopa mitalitaistelussa, mutta sitten matka alkoi painaa. Viimeisessä ylämäessä katkennut sauva toki vaikutti siihen, että hän hävisi puolella sekunnilla Perttu Hyväriselle, mutta se ei selitä minuutin ja 24 sekunnin eroa kärkeen.


-Alku lähti ihan hyvin.


Niskanen oli vielä 6,6 kilometrin väliajoissa neljäs, mutta pian sen jälkeen meno hyytyi.


-Raskas kelihän se oli.


Niskanen on 50 kilometrin olympiavoittaja ja maailmanmestari, joten hän on tottunut raskaisiin reissuihin. Kun alla oli myös selkeästi alisuorittamisen piikkiin mennyt yhdistelmäkisa, pohtii moni jo Iivon nykykuntoa.


Raskaassa kelissä hiihdetty kisa saattaa jäädä onneksi viimeiseksi, sillä loppuviikolla Oberstdorfin helleaalto väistyy ja alueelle on lupailtu jopa pikku pakkasta. Se sopisi varmasti hyvin Niskaselle ja hänen unelmalleen 50 kilometrin maailmanmestaruudesta.


Positiivista Niskasen hiihdossa oli se, että pahin katkeaminen tapahtui vasta kympin jälkeen. Viestissä Niskasen kohdalle on kaavailtu kolmatta osuutta, joka hiihdetään vapaalla. Ankkuri Joni Mäki teki myös viisaasti, kun keskeytti kisan, eikä uhrannut yhtään ylimääräisiä voimia kisaan, joka meni metsään heti startista alkaen.


Viestin kannalta Perttu Hyvärisen 17. sija MM-kisojen avausmatkalla oli myös hyvä signaali. Hyvärinen on löytämässä juuri tärkeällä hetkellä kuntohuippunsa. Hyvärinen avasi miesten viestin Lahdessa Salpausselän kisoissa ja myös Oberissa hänelle on kaavailtu tärkeää avaajan paikkaa.


-Ihan kohtalaisen ok veto, yritin pitää limitin sellaisena, että jaksoin puristaa loppuun saakka ja ihan hyvin tulinkin ne viimeiset kilometrin, Hyvärinen pohti keskiviikkona.


Viestin toisen osuuden hiihtää Ristomatti Hakola. Vapaan kisan perusteella Viestin suursuosikki on Norja, mutta sen jälkeen kaikki on mahdollista, jopa se, että Suomi taistelee mitalista.


Norja otti keskiviikkona kolmoisvoiton. Holund-Krueger-Amundsen kolmikko juhli ja alussa hurjastellut Alexander Bolshunov jätettiin lopulta neljänneksi.


Kaikki viisi norjalaishiihtäjää olivat seitsemän parhaan joukossa ja kaikki neljä venäläistä 12 parhaan joukossa. Iskukykyisen viestijoukkueen saavat kasaan myös Ruotsi, Ranska ja Saksa. Siihen joukkoon myös Suomi voi iskeä.


Viestijoukkue nimetään virallisesti torstaina.


Jari Porttila


16 views0 comments

© 2020 by Maximusport. Proudly created with Wix.com