top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Palaako Puputti Vimpeliin ?


Vimpelin Veto taistelee tulevana viikonloppuna superpesiksen pronssimitaleista Joensuun mailaa vastaan. Finaalissa puolestaan kohtaavat Kouvola ja Sotkamo. Sotkamo vei kolmannen välierän voitettuaan toisen jakson 4-0.


-Sotkamo oli parempi, kuten luvut kertovat. Kaikkemme yritimme, mutta tulosta on kunnioitettava, Vimpelin Mikko Kanala myönsi ottelun jälkeen.


-Tiukkaa taisteluahan se oli, mutta kun pääsimme johtoon toisen jakson alussa, niin se vapautti meidän peliä, Sotkamon Roope Korhonen painotti.


Erikoista viikonlopun peleissä on se, että finaalipari ja pronssipari kohtaavat vasta ensimmäisen kerran tällä kaudella.


-Se tuo finaaliin varmasti oman säväyksensä kun emme ole kohdanneet tällä kaudella kertaakaan, Korhonen myönsi.


-On myös mukavaa kun pääsemme pelaamaan pitkäaikaista lukkariamme Toni Kohosta vastaan, Korhonen makusteli.


Kohonen pelaa Kouvolassa linjassa, lukkarina toimii Janne Kivipelto.


Vimpeli saa vastaansa kaikkien yllätykseksi finaalista pudonneen Joensuun. Kanalan mukaan ainakaan Vimpelin pelaajilla ei ole vaikeuksia motivoida itseään.


-Neljännestä sijasta ei jää mitään käteen, joten on aivan varmaa, että jokainen antaa pronssipeleissä kaikkensa. Mitali olisi meille tärkeä ja arvokas juttu.


Mielenkiintoiseksi ottelun tekee se, että Vimpelin taustavaikuttaja Esa Rannila paljasti JRTV:n lähetyksessä tiistaina Vedon torjuneen aikanaan, Joensuussa nyt lukkaroineen Juha Puhtimäen siirron Vimpeliin. Puhtimäki kävi neuvottelemassa siirrosta aina Vimpelissä saakka, mutta Veto kiinnitti mielummin lautasen äärelle Janne Heimosen.


-Viime syksynä puolestaan Jussila olisi ollut tulossa meille, mutta Veto päätti satsata omiin nuoriin. Sen ansiosta meillä on nyt tuolla ulkona kovia nuoria, Ville Takala ja Juho Heikkala, Rannila painotti.


Vimpeli onkin satsannut omaan juniorituotantoon ja tarjoaa heille myös mahdollisuuksia näyttää osaamistaan superissa. Kaikilla seuroilla ei siihen ole varaa.


-Kun seuralla oli vaikeampaa 1990-luvulla, niin palkkasimme Vesa Liikalan seuran junioripäälliköksi. Hänen tehtävänä oli laittaa oma juniorituotanto sille mallille, että superin tason pelaajia riittäisi tulevina vuosina. Hyvin on Vesa onnistunut ja hänen jälkeensä hommaan tullut Kari Kleemola, Rannila kehaisi.


Vimpeli ei siis kiinnittänyt kahta Joensuussa mainetta niittänyttä huippunimeä, vaan satsasi mielummin omiin junioreihin. Vedon joukkueen keski-ikä on nyt sarjan matalin, joten muutaman vuoden kuluttua pelinjohdolla on käsissä todellinen huippujoukkue.


Maximusportin saamien tietojen mukaan Henri Puputti olisi kiinnostunut palaamaan Vimpeliin. Tiettävästi Puputti on jo käynyt alustavia neuvotteluja siirrosta entiseen seuraansa. Puputtia voisi käyttää numerolla, mutta myös lyöjäjokerina.


Pesäpallolla on myös yhdistävä voima, sillä Sotkamon ja Vimpelin kolmatta välierää seurasivat Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläisen kanssa Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli sekä Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen ( kuvassa ).


Sotkamo, Jari Porttila

4,939 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page