• Jari Porttila

Hiihtokausi ilman palkintosijoja


Hiihdon maailmancupkausi 2020-2021 hiihdettiin henkilökohtaisella tasolla ilman suomalaisia palkintopallilla. Kautta ei siis voi pitää suomalaisittain onnistuneena, ei edes hyvänä.


Kauden aikana hiihdettiin normaalia vähemmän kisoja ja esimerkiksi norjalaiset eivät osallistuneet tour de ski-kisaan, joten mahdollisuuksia ja hyviä sellaisia menestykseen oli tarjolla. Mutta kun ei, niin ei.


Parasta antia maailmancupissa oli ilman muuta miesten viestijoukkueen sijoittuminen Lahdessa toiseksi. Se oli teko, jota esimerkiksi parisprintin olympiavoittaja Sami Jauhojärvi ei päässyt pitkän uransa aikaan kokemaan kertaakaan.


Listaan pitää lisätä myös naisten MM-pronssi viestistä Obersdorfissa. Nämä kaksi onnistumista kertovat omaa kieltään siitä, että suomalaisten tarvitse lähteä vuoden päästä pidettäviin olympialaisiin Pekingiin hattu kourassa.


Paljon on kuitenkin tehtävää, jos aiotaan ottaa selkeä harppaus maailman terävimpään kärkeen. Edes Iivo Niskanen ei menneellä kaudella ollut sillä tasolla, että olisi pystynyt haastamaan Alexander Bolshunovin tai Johannes Kläbon.


Voiko tuollaisen harppauksen sitten ottaa vuodessa ?


Varmasti voi, mutta se vaatii täydellisesti onnistuneen harjoituskauden ja sopivasti sellaisia ärsykkeitä, jotka kehittävät. Miehissä nousu mitalitaisteluun on mahdollista Iivo Niskasen ohella Joni Mäellä ja Ristomatti Hakolalla, miksei myös Perttu Hyvärisellä.


Kaikkien hiihdosta ilmeni tänä vuonna yksi selkeä puute, siinä vaiheessa kun muut iskivät kisassa uutta vaihdetta sisään, hyytyivät suomalaiset. Tasaisen ”junnaavaa” vauhtia pystyttiin kyllä hiihtämään, mutta vauhtikestävyyttä ei löytynyt.


Naisissa Krista Pärmäkoskella on edellytykset palata mitalikantaan, Kerttu Niskasella on taas edellytykset nousta sille tasolle. Näillä kahdella naisella on täydet edellytykset henkilökohtaiseen mitaliin Pekingissä, kun tilannetta arvioidaan vuosi ennen kisoja. Toki tilanne voi olla eri puolen vuoden kuluttua.


Maailmancupin viimeisen päivän paras suomalaissijoitus oli Krista Pärmäkosken 17. sija naisten 30 km kisassa. Laura Mononen oli 19:sta ja jäi Pärmäkoskesta kuusi sekuntia. Voiton vei Norjan Heidi Weng ja maailmancupin kokonaisvoiton Jessie Diggins.


Miesten kuninkuusmatkan voitti Norjan Siemen Kruger, Iivo Niskanen oli sijalla 22. Niskanen kukisti kahdeksalla sekunnilla sijalle 23. hiihtäneen Perttu Hyvärisen. Kaksikko jäi kärjestä reilut puolitoista minuuttia. Maailmancupin kokonaiskisan voiton vei Bolshunov.


Jari Porttila


50 views0 comments

Recent Posts

See All