Iivo Niskanen on jahdannut Oslon Holmenkollenin 50 kilometrin kuninkuusmatkan voittoa vuodesta 2014 alkaen. Ensimmäisellä kerralla hän oli neljäs ja silloin näytti siltä, että Iivo tulee voittajana kättelemään Norjan kuningasta monta kertaa.
Kymmenen vuotta on kulunut, eikä Iivo ole vielä päässyt lähellekään kuningasta. Parhaimmillaan suomalainen oli vuonna 2017. Iivo oli silloin toinen, tappiota Martin Jonsrud Sundbylle tuli 10 sekuntia.
Tämän vuoden kisa näytti, että Niskasen unelma on karkaamassa taivaanrantaan. En sano, että hänen olisi mahdotonta voittaa kuninkuusmatkaa Kollenila, mutta kovin todennäköistä se ei enää ole.
Iivosta ei enää tule loppusuoran kiritykkiä, jolla hän voisi kukistaa samaan aikaan stadionille tulevat kilpakumppaninsa. Eikä hänellä näytä tällä hetkellä olevan niin kovaa kuntopohjaa, että pystyisi irtoamaan pääjoukosta yksin.
Kun aseet on viety ja eväät on syöty, niin se taisi olla siinä.
Niskanen ei ole koskaan ollut parhaimmillaan henkilökohtaisten matkojen yhteislähtökisoissa ja sellaisia Kollenin 50 kilometrin kisat ovat. Niskanen on ollut parhaimmillaan väliaikakisoissa, silloin kun koneistosta on puristettava kaikki irti ilman muiden apuja.
Iivo on 32 vuotias, ei mikään ikäloppu hiihtäjäksi, mutta ei enää mikään nuori poika mahtavine nopeusominaisuuksineen. Milano-Cortinan olympialaisissa 2026 Iivo voi vielä napata mitalin, jopa kaksi, mutta sen jälkeen kääntyy ura eittämättä ehtoopuolelle.
Pekingin kisoista Iivo toi kotiin värisuoran. Voittaessaan 15 km perinteisen, jätti hän taakseen Aleksander Bolshunovin ja Johannes Kläbon. Nyt Kläbo hallitsi Holmenkollenin 50 km loppumetrejä mielin määrin.
Niskanen oli menestykseen peilaten parhaimmillaan Pekingin kisoissa 30-vuotiaana. Italian olympialaisissa hän on 34-vuotias, silloin keskittyminen on hänen osaltaan valttia. Milanossa 50 km hiihdetään perinteisellä.
Kläbo on Milanossa 30-vuotias, eli käytännössä uransa huipulla. Hänellä on palkintokaapissa olympialaisista jo viisi kultaa ( kaksi henkilökohtaista ) ja lisäksi yksi viestihopea ja yksi pronssi 15 kilometriltä.
On siis todennäköistä, että Milanossa Kläbo puhdistaa pöydän ja muut ottavat sen mitä jäljelle jää. Iivon kohdalla se tarkoittaa keskittymistä kuninkuusmatkalle, joka hiihdetään perinteisellä.
Iivolla on nyt pari vuotta aikaa hakea Milanoon sellainen pohjakunto, että hän voi vetää 50 km kisassa pitkän, kovavauhtiset viimeiset 10-15 kilometriä. Näin syödään norjalaisilta kova kiri ja pudotetaan heikompikuntoiset ennen stadionia. Alkumatkasta on kärkeen turha mennä, taktiikka pitää luoda kunnolla ennen kisaa, kisan aikana ei pään sitten tarvitse kääntyillä jatkuvasti, kun voi keskittyä vain omaan tekemiseen.
Jari Porttila
Comments