top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Korona kaataa norjalaisia, Oloksella viisi tartuntaa


Lauri Vuorinen hiihti Oloksella norjalaisten puristusessa kolmanneksi. Kuva Rex


Maailmancupin alkuun on enää kaksi viikkoa. Oloksella hiihdetään tänä viikonloppuna kovatasoiset FIS kisat ja seuraavana viikonloppuna maat karsivat hiihtäjiä Rukan maailmancupin avaukseen.


Norjalaisten hiihtotaivaalle on kasautunut kuitenkin synkkiä pilviä koronan muodossa. Jo viiteen Oloksella leireilleeseen Norjan maajoukkueen jäseneen on iskenyt korona.


Aiemmin viikolla kaksi joukkueen johtoon kuuluvaa henkilöä sairastui koronaan, tänään kolme maajoukkueen hiihtäjää lensi Olokselta Norjaan koronan kourissa. Didrik Tönseth, Håvard Taugböl ja Sjur Röthe sairastuivat Suomessa nyt lähes valtoimenaan riehuvaan tautiin.


Viime viikolla maailman ykköshiihtäjä Johannes Kläbö kertoi sairastuneensa koronaan, saman kohtalon koki myös naisten huippuihin kuuluva Tiril Udnes Weng.


Norjan maajoukkue on kivikova, mutta ei sekään kestä viiden huippunimen sairastumista. Rukan maailmancupin alkuun on kaksi viikkoa, siinä ajassa koronasta ei vielä toivu täyteen iskuun, joten onkin todennäköistä, että Norjan maajoukkue on Rukalla erilainen kuin normaalisti.


Oloksen sprintti tarjosi yhden kovan suomalaisyllättäjän, kun Lauri Vuorinen kiilasi muuten norjalaisten miehittämässä finaalissa kolmanneksi. Kisan voitti Norjan Erik Valnes.


Vuorisen paras sijoitus maailmancupissa on viides sija Lillehammerin sprintissä kahden vuoden takaa. Se on myös ainoa kerta, kun hän on selviytynyt maailmancupissa finaaliin saakka. Nyt taakse jäi mm. Even Northug, norjalainen on noussut kolme kertaa maailmancupin sprinteissä palkintopallille.


Naisten puolella Anne Kyllönen oli paras suomalainen. Hän hiihti ennakkoluulottomasti myös erävaiheessa, mutta välierissä loppusuora oli liikaa ja Kyllönen putosi finaalista, ollen lopulta kahdeksas. Kyllösen vauhti on kuitenkin ollut lupaavaa kahtena viime viikonloppuna.


Naisten kisan voitti Saksan Pia Fink.


Vuokatin Suomen cupissa loistanut Jasmi Joensuu ei ollut mukana Oloksen kisoissa.


Oloksen kisat jatkuvat lauantaina perinteisen tyylin kympin kisoissa.


Jari Porttila


430 views0 comments

Recent Posts

See All

Kommentare


bottom of page