Olivatko mitalit enne, päättyykö 66 vuoden odotus?

Kerttu Niskasen hopea Pekingin 10 kilometrin kisassa oli voitettu hopea, vaikka kulta jäikin vaivaisen 0,4 sekunnin päähän. Krista Pärmäkoskelle kymmenykset kääntyivät positiivisesti, hän voitti pronssia 0,1 sekunnin erolla.

Siitä ehtikin kulua tasan 20-vuotta, kun kaksi suomalaista urheilijaa oli samaan aikaan palkintopallilla olympialaisissa. Se tapahtui Salt Lake Cityssä, kun Samppa Lajunen ja Jaakko Tallus ottivat mitalit yhdistetyssä.

Naisten hiihdon puolella pitää mennä aina vuoteen 1980 ja Lake Placidin kisoihin. Silloinkin matkana oli 10 kilometriä, Helena Takalo otti hopeaa ja Hilkka Riihivuori pronssia. Tuosta kisasta on kulunut siis 42 vuotta!

Kuvitelkaa, edes Marja-Liisa Kirvesniemen ja Marjo Matikaisen mahtiaikoina ei kahta suomalaisnaista mahtunut olympialaisissa kolmen parhaan joukkoon.

Niskasen ja Pärmäkosken teko oli siis todella harvinainen ja kertoo heidän käsittämättömän kovasta kunnosta kisassa, joka hiihdettiin ääriolosuhteissa. Pekingin naisten kympin neljän kärki osoitti, mistä tulevat maailman fyysisesti kovimmat hiihtäjät. Suomesta, Norjasta ja Venäjältä.

Niskaselle hopea oli kuin kulta. Kahdeksan vuotta sitten Sotshissa hän oli 30 km kisassa neljäs, eroa pronssiin jäi tosin 58 sekuntia. Eli silloin mitali ei ollut edes lähellä.

Perinteisen kympillä Niskanen oli kahdeksan vuotta sitten kahdeksas, pronssiin jäi eroa 30 sekuntia. Pronssin vei muuten Therese Johaug, hän kukisti neljänneksi jääneen Aino-Kaisa Saarisen kahdella sekunnilla.

Pyeongchangin kisoissa neljä vuotta sitten Niskanen oli parhaimmillaan 30 km perinteisen kisassa kuudes, eroa pronssiin jäi 62 sekuntia. Henkilökohtaiset arvokisamitalit olivat kiertäneet Niskasta tähän asti, nyt tuli se kuuluisa jättipotti.

Niskanen ilmoitti 7-vuotiaana vanhemmilleen katsoessaan Mika Myllylän palkintojenjakoa TV:stä, että minä haluan saada tuollainen mitalin isona. Siitä alkoi nuoren hiihtäjän taival kohti menestystä. Älkää siis vähätelkö kotona TV:n vaikutusta, sieltä lapset yleensä näkevät esikuviensa suorituksia ja sitä kautta Suomeenkin kasvaa uusia Kerttu ja Iivo Niskasia.

Suomi on voittanut Pekingin kisoissa kolme mitalia, niistä kaksi on tullut sisaruspari Niskasille. Ja kun Iivo ottaa huomenna sen Suomen neljännen mitalin, voidaan sanoa, että Vieremältä on maailmaa valloittamaan tullut muutakin kuin metsäkoneita rakentava Ponsse.

Mutta olisiko tullut ilman Ponssea? On hyvä muistaa, että Vidgrenin perheen omistama yhtiö on tukenut Iivoa ja Kerttua jo pitkään, ilman sitä tukea olisi maailmaa ollut vaikea valloittaa suksilla.

Kerttu Niskasen noususta olympialaisten palkintopallille saamme kiittää myös hänen miestään ja valmentajaansa Juho Mikkosta. Erityisen tärkeä rooli Mikkosella on ollut välinepuolella. Hän on toiminut Kertun ”suksitohtorina”, eli hän on käynyt tehtaalta tullutta pakkaa läpi, löytänyt sieltä optimiparit kullekin kelille ja ollut vielä apuna, kun Fischerit on saatu ylivoimaiseen kuntoon kilpailijoihin verrattuna.

Menestys on siis monen osasen summa. Torstaina, helmikuun 10. päivänä nuo kaikki osaset loksahtivat Kertun osalta kohdilleen ja tuloksena oli loistava hopea.

Krista Pärmäkoskelle olympiamitali oli jo viides. Hänellä on kaksi hopeaa ja kolme pronssia, Pekingin kisat ovat hänelle neljännet. Torstain kisan perusteella voi sanoa, että kaksikko Niskanen-Pärmäkoski nousi parisprintin suosikiksi. Tuleeko se puuttuva kulta sieltä?

Vai kenties jo lauantaina naisten viestistä. Edellisen kerran suomalaiset naiset juhlivat viestivoittoa olympialaisissa vuonna 1956 Cortinan kisoissa. Silloin ankkurina ollut Siiri Rantanen otti lopussa kiinni Neuvostoliiton ankkurin ja toi Suomen naiset ykkösenä maaliin.

-Olisihan se hienoa, jos naiset tekisivät samanlaisen yllätyksen kun me silloin Cortinassa, sanoi Rantanen ennen kisojen alkua maximusportille.

Yllätys on täysin mahdollinen. Johan sitä on odotettu 66 vuotta.

Jari Porttila