top of page
  • Writer's pictureJari Porttila

Blogi: Miksi liikuntaa sorsitaan?

Updated: Apr 19, 2020




Hallitus antoi tänään lisätalousarvion ja siinä se myönsi liikunnalle 20 miljoonaa lisätukea koronaviruksen aiheuttamiin ongelmiin. Määrä saattaa tuntua suurelta, mutta onko se sitä?

Olympiakomitea teki maaliskuun lopulla kyselyn, jonka mukaan koronavirus rokottaa liikuntaa 81 miljoonalla eurolla, josta 40 miljoonaa menee alta seuratoiminnalta.


Ja nyt siis saatiin 20 miljoonaa.


Voisi sanoa, että hyvä, että tuli jotain, mutta totuus on se, että nyt jaettiin murusia liikunnalle. Etenkin kun samaan aikaan jaettiin 40 miljoonaa kulttuurille.


En halua vastakkainasettelua ja sen vuoksi en ryhdy vertaamaan liikunnan merkitystä tässä tilanteessa koko suomalaiselle yhteiskunnalle, jos toisella puolella ovat ooppera ja muut kulttuurilaitokset.


Sen kuitenkin totean, että liikunta etenkin tässä tilanteessa on lähestulkoon ainoa henkireikä kansalaisille. Oletteko koskaan nähneet lenkkimaastoissa sellaista ruuhkaa kuin näinä päivinä.

Jopa Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on muistuttanut turvaväleistä ruuhkaisilla ulkoilureiteillä.


Kansa siis liikkuu omatoimisesti, eikä siihen tarvita rahallista tukea.

Mutta kun korona kurittaa eniten juuri niitä, joilla muutenkin menee huonosti, niin mitä luulette tapahtuvan sen jälkeen, kun rajoitukset puretaan. Kuinka monella perheellä on varaa pistää lasta edes yhteen harrastukseen, kun rahat riittävät juuri ja juuri ruokaan?


Juuri nyt seuratoimintaa pitäisi tukea kunnolla, että se pystyy alentamaan harrastusten hintoja, tarjoamaan niitä jopa ilmaiseksi.


Kuntien on pakko tulla talkoisiin mukaan. Koulujen voimistelusaleista, kentistä, uimahalleista jne pitää tehdä käytöltään ilmaisia. Tämä koskee yksittäisiä henkilöitä ja ennen kaikkea seuroja. Vuokria ei yksinkertaisesti tule periä.


Hyvänä esimerkkinä tästä voi käyttää pientä, reilun 3000 hengen kuntaa Etelä-Pohjanmaalla. Vimpelin kunta omistaa kuuluisan pesäpallopyhätön Saarikentän, mutta se on antanut sen ilmaiseksi Vimpelin Vedon käyttöön. Veto voi siis pitää siellä kaikkien ikäluokkien harjoitukset ja isännöidä sarjapelit, ilman että se joutuu maksamaan kentästä vuokraa.


Kunta tukee näin myös kuntaimagoaan. Kukaan tuskin tietäisi missä Vimpeli sijaitsee, jos se ei olisi tullut maankuuluksi pesäpallosta.


Loppujen lopuksi kunta siis varmistaa nuorisolle terveen harrastuksen ja luo positiivista imagoa itselleen pienellä, mutta kovin merkittävällä urheiluteolla. Samaa henkeä toivoisi nyt muilta kunnilta.


Jari Porttila

22 views0 comments

Kommentare


bottom of page